Vaikka ilo muuttanut asumaan arkeeni ja valo kantaa huolienkin yli, silti ei meidän keski-ikäisten elämästä huolet lopu. Jos niitä eivät aiheuta lapset, niin murhetta tuo oman äidin osa. Äiti on jo ties monennen kerran sairaalassa ja taas kolmannen kerran kaatunut siellä, kasvot taasen mustelmilla. Sydän ei jaksa pitää omaa mammaa enää kotona. Juuri olin koulutuksessa, missä puhuttiin vanhusten sitomisesta ja kuinka suunnitteilla on vanhuksille parempia puolilaitasänkyjä. Äitini joutui sairaalaan nesteturvotusten aiheuttaman jalattomuuden vuoksi ja ei olisi saanut lähteä yksin liikkeelle. Sairaalan olisi pitänyt huolehtia, että laidat ovat ylhäällä, ettei minun itsepäinen mammani olisi yöllä vaan sitkeästi yrittänyt lähteä yksin vessaan. Jo kolmannen kerran äitini kaatui samalla osastolla. Maalaisjärjen käyttö on sallittua. Ammattitaitoisen ihmisen pitää olla rohkea ja uskaltaa tehdä päätöksiä. Siksi olen lukenut lähihoitajaksi, kun meidän mammoista ja papoista pitää välittää ja huolehtia. Kuuden päivän työputken jälkeen pääsen ensi torstaina vihdoin äitiäni katsomaan.
Voimia meille jokaiselle, jolla on huoli läheisestä, isosta tai pienestä. Ilon pisaroita pian alkavaan uuteen viikkoon. Lämpö hellii vielä meitä, nautitaan auringosta ja syksyn väreistä! Kiitos Kirjailijatar, että sait minut näkemään, että syksy on tosiaan täynänsä värejä eikä vain harmaan eri sävyjä(, vaikka nekin ovat kauniita).
