lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannus kauan kauan sitten ja silti melkein kuin eilinen..

(siskosi koulutyö teistä)

Taivas salamoi mustana ja valkoisena
pieni hahmosi piirtyi ikkunaa vasten
mitä mahdoit miettiä poikani
varmasti oli mielesi myös musta
istuit jalat ristissä vuoteella,
niin heikkona ja hauraana
silti niin vahvana, isäsi ja minun välissä
meitä kahta viisaampana, 
me kaksi aikuista niin hukassa
lohdutit meitä, puristit käsiämme
katsoit hetken ennen kuin lähdit pois

(puolitoista viikkoa myöhemmin olit oikeasti poissa)

torstai 6. kesäkuuta 2013

Palleroisia :)







Sitä näkymää minkä luonto antaa, on usein vaikea saada vangituksi kameralla, varsinkin minun pienellä digikamerallani. 
Muutaman kerran, aamulla töihin pyöräillessäni, olen nähnyt huikean näyn, kuinka aurinko läpäisee nuo muuten niin mitättömän näköiset palleroiset ja olen saanut nauttia upeasta elämyksestä. Pitkään olen yrittänyt vangita edes murto-osan siitä mitä olen nähnyt. 
Tässä muutama yritys vangita näky/kuva auringon ja aamukosteuden kaunistamista palleroista.
Etana nauttii auringosta ja olostaan tietämättä tuon taivaallista yhden aamumatkaajan "hassunhauskoista kuvaussessioista"!