Minusta on tullut viiden pienen mummu. Pojan perhe tyttärineen asuu vieressä ja siellä tulee oltua, varsinkin pienemmän, lapsenvahtina. Aikaa rientää ja isompi lähtee jo syksyllä kouluun. Tytär asuu Helsingissä ja hänelle syntyi tänä keväänä kolmas lapsi, mummun nuorin söpöliini. Toissa syksynä syntyi kaksi pienokaista peräkkäin. Neljä viidestä lapsenlapsestani ovat syntyneet syksyn kuukausina, joulun alla, joten voi sitä lahjojen määrää. Nuorin saa nauttia ainoana keväällä syntymäpäivästään.
Aikaa on vierähtänyt siitä, kun olen näillä sivuilla käynyt. Elämme kaikki muutosten keskellä, koronan vaikuttaessa enemmän ja vähemmän elämäämme. Eilen juuri kuulin työkaverilta, että hänen läheinen ystävänsä on menehtymässä koronaan. Itse lähihoitajana kotihoidossa, olen odottanut, että milloin saan rokotuksen. Ilmeisesti maanantaina pääsen varaamaan vihdoin ajan ja hetken taas voin kokea olevani turvassa.
Tämän korona-ajan keskellä viime kevään eristyksen aikaan löysin kuitenkin elämääni kumppanin ja saimme aloittaa seurustelun melko tiiviissä merkeissä, kun en päässyt lapsenlapsiani tapaamaan. Reiluun vuoteen on mahtunut monenlaista. Suhde tuo mahdollisuuden jakaa yhdessä arkea ja keventää elämän tuomia haasteita.
Olen jatkanut runojeni ja kuvieni yhdistämistä ja postannut niitä lähinnä facebookiin. Nyt vihdoin tuli mieleeni postata niitä myös tänne. Laitan nyt tänne tuoreimman runoni, jonka kirjoitin miesystävälleni. Hän arvostaa runojani, mutta on ilmeisesti odottanut suurempia rakkauden ylistyksiä kuin mitä olen kirjoittanut. Vähitellen hän on löytänyt runoistani sen "ytimen" ja näyttänyt ymmärtävän, että miten ilmaisen itseäni.
Tämän toisen kirjoitin aiemmin. En kirjoita suuria rakkausrunoja, mutta uskon, että se mikä on toiselle pientä, on toiselle merkityksellistä. Sitä suhteessakin haluan vaalia, nähdä toisen merkityksen niissä pienissä eleissä ja teoissa.
