Valoa sateen jälkeen

Pitkän raskaan viikon jälkeen olen saanut nauttia ihanan rentouttavasta viikonlopusta rakkaiden kanssa.

Tämä kuva on mielestäni kuvaava, runollinenkin, vaikka nyt onkin runosuoneni tukossa.

Joten toivotan vain rauhaisaa sunnuntai-iltaa ja huomenna alkavaan viikkoon virkistystä!

                                        

Kanssamatkustaja

Kirjailittaren blogia lukiessani muistin tämän runon ja haluan sen nyt jakaa. Surusta toipuminen on pitkä matka eikä siitä toivu oikeastaan koskaan. Suru muuttaa muotoaan ja elämä on helpompaa. Olen sanonut, että suru asuu minussa, sen muodot vaihtelevat eri aikoina. Poikani paikka on sydämessäni muiden lasteni rinnalla. Kuten muiden lasteni elämä aiheuttaa äitinä moninaisia tunteita huolesta suureen iloon, niin kuolleen poikani muistot tuovat sekä surun että ilon kyyneleitä silmiini.


Kanssamatkustaja   

Kun astuin tähän junaan
tunsin olevani yksin

Monta asemaa meni ohi
istuin sokeana
surun valtaamana
kykenemättömänä huomaamaan
muita matkustajia,
joilla
sama suru
sama taakka

Kyynelten keskeltä
havahdun huomaamaan
kanssamatkustajan
hänen kasvonsa
hellän
ymmärtäväisen hymynsä

Asema asemalta
on helpompi
jatkaa matkaa

06.11.05

Isän muistolle

Isää muistelin eilen kävelylenkillä ja syntyi tämä runo. Olin nuori tyttö, kun isä kuoli, vasta parikymppinen. Isä oli moni sairas ja minut vanhempana (39v) saanut, joten silloin koin hänet vanhukseksi. Jo pitkään olen ymmärtänyt, että hän oli melko nuori mies vielä 59 vuotiaana. Monta hänen tarinaansa jäi kuulematta, lapseni eivät häntä koskaan tavanneet. Suru isän poismenosta on kasvanut vain vuosien myötä, niin monessa olisin hänen halunnut olevan mukana. Isä kuoli tasan 26 vuotta sitten, 02111986.

Sinä lähdit syksyn pimeään
hiljentäen askeleitasi
pyytäen myös minua
hidastamaan vauhtiani
kulkemaan rinnallasi
voimasi olivat vähissä
jalkasi eivät enää kantaneet
siipesi eivät enää lentäneet

Olit pakannut matka-arkkuasi monta vuotta
valmistautunut taivasmatkalle
jo nuorena miehenä oli mummosi evästänyt sinut alkuun,
kalakukko kainalossa olit lähtenyt taipaleelle
monta tarinaa ehdit jakaa kanssamme
evästää myös meitä matkalle

Kun suljin kotioven lähtiessäni maailmalle,
en tiennyt isä, että näkisimme viimeisen kerran
omat askeleeni kevyinä, jalkani vahvoina
en  voinut ymmärtää,
etteivät siipesi enää kanna
en voinut ymmärtää,
että olit valmis taivasmatkalle

Kirjoitettu 011112