Sokea piste

Sokea piste

Verkkokalvojesi

sokeassa pisteessä

piiloutuneena

itseltäsi

pakenet niitä päiviä

jolloin et jaksanut

olla läsnä

jolloin suru oli liian suuri

näkymättömissä

hengität haurasta ilmaa

rukoilet,

että vielä olisi

joku aamu armo uus

Proosakurssin aiheena oli sokea piste. Ensimmäinen säe tuli spontaanisti mieleen, muita jouduin työstämään. Keskimmäinen säe oli erilainen ja työstin sen uusiksi, konkreettisemmaksi, saamieni neuvojen mukaan. En ole varma ymmärsinkö neuvot oikein ja toimiiko runo tuollaisenaan, mutta itse satun pitämään siitä, en pelkästään sen takia, että olen sen itse kirjoittanut.

Mummuus on ihanaa aikaa, mutta kaiken keskellä olen edelleen äiti. Joskus tulee tunne, että oma elämä olisi suhteellisen hyvin reilassa ja kaikki hyvin, mutta lasten vaikeuksia ei ole helppoa seurata vierestä. Aina ei kaivata äidin apua eikä varsinkaan niitä hyvää tarkoittavia neuvoja. Hiljan tokaisin, että jotenkin kestää sen, että itse on tehnyt elämässään paljon virheitä, mutta on vaikea katsoa, kun omat lapset tekevät samoja virheitä. Jokainen äiti kokee syyllisyyttä äitiydessään jossain määrin, oletan. Itseltäni on poika kuollut ja muiden lasten ollessa pieniä, en aina huomannut surultani olla täysillä läsnä, joten joskus herää syyllisyys pienemmistäkin asioista, vaikka asialla ei olisi edes mitään tekemistä menneisyyden tai minun äitiyteni kanssa.

Viime aikoina kelit eivät todellakaan ole suosineet luonnossa liikkumista. Töissä on kerääntynyt pakollisia kilometrejä pyöräillen tai kävellen kelistä huolimatta. Niistä on toisaalta ollut tyytyväinen, kun sitten on voinut väsyneenä töiden jälkeen löhötä sohvalla hyvällä omalla tunnolla. Tänään sää suosi ja pääsin vihdoin parin tunnin lenkille nauttimaan auringosta ja lumesta.

Pojantytär oli viikonlopun mummulassa yökylässä eikä viitsitty juurikaan ulkoilla jäätävän tuulen takia. Lapsenlapseni Ilona rakastaa bussiajeluja, joten päätimme sellaisen tehdä vaihtelun vuoksi ja samalla haimme Sokokselta kynttilöitä pimeään valoa luomaan. Itselläni on uusi ajanjakso alkanut mummuuden myötä. Lasken vuodet uudestaan lastenlasten mukaan. Heidän nopeaa kehitystään on ihana seurata. Ilona on ikäisekseen pienen kokoinen ja puhuu kaksi vuotiaaksi yllättävän reippaasti pitkiä lauseita ja välillä vanhahtavasti kirjakieltä. Oli hauska bussiajelulla huomata vanhemman miehen yllättänyt reaktio, kun kuunteli meidän välistä keskustelua.  Toistaiseksi mummuus on ollut pelkää iloa nämä kaksi vuotta. Tänään tulee mummun iloksi myös tyttärentyttäreni Vantaalta äitinsä kanssa yhdeksi yöksi.

Rauhaisaa adventtiaikaa arjen kiireiden keskelle! <3