keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Onnen ja harmonian Uutta Vuotta 2016!


Näin tässä muutama yö sitten erikoisen unen ja se on mietityttänyt minua viime päivät. Näin unessani laatikollisen mätiä kaalinpäitä. Vähitellen kiinnitin huomioita kirkkaan vihreisiin pienikokoisiin kaalinpäihin. Unessa tunsin sellaista hämmentyneen iloista yllättyneisyyttä näistä vihreistä kaalinpäistä. Yhtä-äkkiä näistä kaalinpäistä heräsi henkiin jo legendaksi muuttuneita julkkiksia.

Monta päivää pohdin uneni selitystä ja varsinkin sitä, että mitä noilla julkkiksilla oli tekemistä tuon unen kanssa. Tällaiseen tulkintaan päädyin tänä aamuna tuota unta taas kerran miettiessäni: Elämässäni on *mätiä* asioita eli vaikeita/isoja huolia, mutta elämässäni on myös paljon kirkkaita tuoreita kaalinpäitä eli paljon hyviä asioita, jotka ovat erittäin tärkeitä! Myös tulevaisuudessa, sillä nuo kaalinpäät olivat nuoria ja juuri nousseet noiden mätien joukkoon. Oma tulkinta unesta ja uni itsessään vaikuttavat hyvinkin loogisilta.  Aina on toivoa ja iloa ja valoa, joskus vain niiden siemenet eivät näy surun ja huolien alta. "Julkkikset" kai korostivat sitä seikkaa, että nuo asiat ovat tärkeitä ja nousevat esiin tärkeämmiksi kuin huoleni tai nousevat huolieni yläpuolelle, suuremmilksi kuin suruni! Uskallan siis jälleen kerran toivoa parempaa uutta vuotta ja jopa onnen hetkiä arjen keskelle!

Ilon ja Toivon Vuotta 2016!

4 kommenttia:

  1. Hykerryttävä uni. On ihmeellistä, millaisia kuvia alitajunta heittää eteemme.
    Onnen ja ilon vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kyllä! Monelle unelle olen löytänyt järkeenkäyvän selityksen. Toki, kun selittäjänä olen minä itse, unen tulkinta ei välttämättä ole kaukaa haettu. ;)
    Samoin itsellesi! Monta mieleenpainuvaa hetkeä myös kuvauksien ja kirjoitusten parissa!

    VastaaPoista
  3. Mikä uni! Alintajuntamme on kyllä huikea ja taitava tulkki.
    Kaikkea hyvää ja kantavaa alkaneeseen vuoteen sinulle ja rakkaillesi, iloa ja onnenhelinää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Näen usein erikoisia unia. Kiitos ja kiitos samoin!
      Iloa ja harmoniaa alkaneeseen vuoteen! Ja kun niiltä vastoinkäymisiltäkään ei voi välttyä, niin voimia joka askeleelle! <3

      Poista