Siinä kävellessäni pohdin kaikenlaista, ikäänkuin kirjoitin kirjettä mielessäni jollekin tai ajatuksia blogisivulleni. Ajatukset ikäänkuin soljuivat toisensa perään, niitä sen tarkemmin miettimättä. Päällimmäiseksi jäi mieleeni ajatus siitä, kun kuulen joskus sanottavan, että olen syvällinen ihminen, että onneksi en ole liian viisas ja kenties olen välillä "laiskakin" pohdinnoissani, jos noin voi sanoa. Onneksi en ymmärrä mitään kvanttifyysikasta, solubiologiasta tai aivojen hermoratajärjestelmistä. Sanoisin olevani onnellisesti "keskikertainen", jos tuolla sanalla ei olisi niin negatiivinen kaiku. Onneksi olen tavallinen iloineni ja suruineni. En jaksaisi kantaa enää yhtään syvempiä tuntoja, näissä arkisissa pienissä murheissa ja iloissa on minulle riittämiin.
Näin jäiden lähdön aikaan läksi veljeni 13 vuotta sitten. Hän oli se viisas pohdintoineen ja syvempine ajatuksineen, mutta ei hänkään niitä jaksanut kantaa. Hän oli kirjoittanut päiväkirjaansa, ettei hän ollut ymmärtänyt kuinka paljon viisautta vaadittaisiin. Ei sitä kukaan muu häneltä vaatinut kuin hän itse, vaati itseltään kykyä rakastaa enemmän kuin hänelle oli annettu. Tämän takia minä olen tyytyväinen, että minä olen "keskinkertainen" iloissani ja suruissani. Otan surun vastaan suruna ja ilon vastaan ilona. Kun aurinko paistaa, innostun kuin pieni lapsi jokaisesta valonsäteestä kasvoillani, otan kameran esiin ja kiiruhdan luontoon, ettei yksikään pilvi ehdi peittää aurinkoani ja mahdollisuuksiani nauttia jokaisesta valonsäteestä.
Suru ja ilo kumpuavat samasta lähteestä. Näillä sanoin aloitti pappi muistotilaisuuden viikko sitten. Näinhän se on, elämme täysillä, kun elämme omalla sydämellämme. ( Sen syvemmin tätä ajatusta selittämättä)
Sydämmellistä viikonloppua blogiystäväni!
Turvallisesti keskinkertainen. Siinä on hyväkin kaiku! Se pitää sisällään viisauden, jonka voimin osaa tarttua niihin auringon kutomiin hentoihin juoviin, oppii poimimaan ne kasvoilta ja huomaamaan sydämeltä kumpuavan ilon sekä surun.
VastaaPoistaLiika viisaus voisi terävöittää ajatukset, ainakin ne sydämeltä nousevat. Tai tyrehdyttää tyystin.
Olen kanssasi keskenkertainen ja hyvin keskeneräinen!
Levollista viikonloppua. Muistojen kanssa on joskus raskasta. Toivon, että saat niiden kanssa rauhaisaakin.
Oman pojan kuolema vei niin syvälle, että sieltä oli vaikea päästä pois. Veli kuoli vain pari vuotta myöhemmin. Pitkään tunsin syyllisyyttä ilosta. En jaksa enää kadottaa iloa enkä valoa, pelkään, että en saa niitä takaisin ja silti tiedän, että olen tarpeeksi vahva kohtaamaan surun ja silti pitämään kiinni ilosta ja valosta.
PoistaOdotan ystävättäreni hautajaisia ja minulla on vain suunnitelma mielessä mennä sinne, en tiedä vielä mitä perillä odottaa, olenhan niin huonosti pitänyt yhteyttä ja syyllisyys pyrkii vahvana pintaan. Välillä unohdan, että hän on poissa. Yhtenä aamuna bussipysäkille mäkeä ylös kavutessa ajattelin ilolla kuinka pääsen kertomaan hänelle, että minusta tulee mummo, silloin todellisuus ei enää pitänyt kyyneliä poissa.
Kiitos Tinttarus! Kiitos, että en ole ajatuksieni kanssa yksin. Kiitos, että omien kokemustesi keskellä jaksat vielä kulkea rinnalla<3
Kiitos herkistä kuvista ja syvällisistä pohdinnoista. Voimia sinulle kaiken surun keskelle!
VastaaPoistaKiitos Hitunen! Hyvät asiat elämässä antaa voimaa ja kantaa eteenpäin!
PoistaMukavaa maaliskuuta sinulle!