Muutama vuosi poikani Mikon kuoleman jälkeen huomasin, että kaikki vaatteeni olivat mustia. En ollut hankkinut niitä tietoisesti, vaan olin verhonnut itseni mustaan, koska mieleni oli musta. Olin joskus jopa käyttänyt kirkkaan punaista huulipunaa ja kynsilakkaa, pojan kuoleman jälkeen ei koskaan mieleeni tullut niitä käyttää. Nykyään en käytä punaista huulipunaa makutottumusten vuoksi.
Kuten, kun ensimmäisen kerran nauroin Mikon kuoleman jälkeen, tunsin syyllisyyttä ilostani, oli minun alkuun vaikea ostaa värillisiä vaatteita.
Kaipa tuo arkuus värejä kohtaan oli pelkoa, että unohdan ja pelkoa siitä, että Mikon merkitys elämässäni vähenee, jos annan ilolle sijaa. Onneksi matkan varrella olen kohdannut viisaita ihmisiä, jotka ovat saaneet minut näkemään, että ilo ei poista Mikon merkitystä elämässäni eikä hyviä muistojani hänestä.
Tänä päivänä kaipaan iloa elämääni ja iloisia ihmisiä ympärilleni. Siksi josku mietin, että miksi olen niin melankoolinen enkä aina osaa luoda samaa ilmapiiriä ympärilleni. En halua velloa synkkyydessä, mutta ehkä se on tuo sama pelko, että keveä mieleni poistaa asioiden vakavuuden. Onneksi meillä on lupa välillä synkistellä.
Miesystäväni lapsuuden perheessä useimpia asioita kevennetään huumorilla. Minun on välillä vaikea kestää miesystäväni kevennysyrityksiä, mutta olen oppinut arvostamaan hänen tapaansa suhtautua asioihin.
Onneksi meillä on värien kirjo, sadat eri sävyt tuovat vaihtelua myös mielen kartalle. Tuo kallion harmaiden sävyjen kirjo on yllättävän kaunis,
Väririkasta viikonloppua! Annetaan itsellemme lupa kokea kaikki tunteiden sävyt!
Voi miten koskettavasti ja viisaasti kirjoititkaan! Vaikka minun vaatekaapistani löytyy eniten mustia vaatteita, rakastan silti värejä ja imen niistä voimaa itseeni. Rakastan myös aurinkoa ja valoa, todella paljon! Synkistelen silti aika ajoin ja vaivun silloin tällöin melankolian syövereihin. En tiedä mistä se johtuu, mutta en haluaisi olla melankolinen. Se tunne jotenkin ahdistaa. Tiedän ja ymmärrän kyllä, että voimakkaat tunteet kuuluvat elämään,mutta välillä vaan on tosi raskasta, kun on niin vahvasti tunteva ihminen. Voimaa ja valoa sinulle tähänkin viikonloppuun ♥
VastaaPoistaKiitos!
VastaaPoistaNytkin on niin haikea olo, kun pitkästä aikaa näin poikaani ja miniääni ja heidän piti ajoissa lähteä ajamaan kotia kohti. Kaikki tämä kuuluu elämään <3
Samoin sinne iloa ja valoa elämään!
Voimia ja levollisuutta sinulle toivon. Olet kulkenut läpi vaikeimman, mitä äiti tiellään voi kohdata. Sinulla on lupa tunteisiisi, ne on annettu koettavaksi, kukin ajallaan. Kunpa osaisin sanoa jotain lempeästi rohkaisevaa, mutta tuntuu, että sanat eivät riitä kertomaan sitä, mikä olisi riittävästi . Ilahdun aina vierailustasi luonani Riihipirtillä. Kaikki kokemasi koskettaa minua sisimmän sopukkaan saakka. Mieleeni tulee eräät noin 2000 vuotta sitten lausutut sanat: Älä pelkää, usko ainoastaan!
VastaaPoistaSyksy luopuu väreistään hiljalleen ja toivottaa tervetulleeksi valkeaa aavaa maiseman ylle. Elämässäkin on aikoja, jolloin riemu ja ilo pulppuavat ja sitten taas hetkiä, joissa asuu hiljainen harmaa. Kaikelle on aikansa.
Voi hyvin!
Kiitos Tinttarus!
PoistaYstävälläni kuoli poika yli vuosi sitten. Mikon ikäinen ja Mikon lapsuuden leikkikaveri. Omasta kokemuksestani huolimatta, koen olevani sanaton toisen surun äärellä. Tärkeintä on uskaltaa tulla/mennä lähelle.
Omat työkaverini hakivat minut jäätelölle muutama viikko/päivä (en muista tarkkaan) Mikon kuoleman jälkeen. Sanaakaan ei puhuttu tunteista, mutta heidän luonteva eleensä uskaltaa tulla kotiini ja viedä minut tukka likaisena puoli väkisin puistoon kauniina kesäpäivänä jäätelölle, on ollut lämpimänä muistona sydämessäni. Ei siinä sanoja tarvita, vain läsnäolo riittää.
Kiitos, että postasit sivulleni! Kaikella on aikansa. Kiitos kirjoituksistasi, niitä on "ilo" lukea, vaikka päiväsi eivät yksinomaan kevyitä olekaan.
Voi hyvin myös!
Minäkin pukeudun kovin usein mustaan, mutta se on vain mieltymys. Kesällä kaipaan värejä, mutta syksyä kohti puen yhä useammin mustaa päälleni. Mutta ymmärrän hyvin tuon sinun arkuutesi värejä kohtaan. Joskus tuntuu niin väärältä iloita, kun rakkaat eivät ole enää täällä iloitsemassa kanssamme. Vaikka kyllä he varmasti haluaisivat, että mekin osaisimme iloita. Voi hyvin!
VastaaPoistaIloon tänä päivänä sekoittuu usein haikeus. Varmasti se on myös tämä lähenevä keski-ikä. Tänä päivänä on helpompi ottaa myös kaikki omat tunteensa vastaan. Uskon, että ulkoinen heijastaa sisimpäämme, jollakin tasolla.
PoistaEilen pukeuduin töissä kirkkaan punaiseen t-paitaan. Värejä suositellaan vanhustenosastolla. Sain heti positiivisen reaktion eräältä asukkaalta. Koin olevani näkyvä. Ehkä tummaan on helppo piiloutua myös.
Aiemmin en pitänyt ruskeasta, mutta varmasti myös maku muuttuu vuosien varrella.
Hyvinvointia myös omiin päiviisi!