Tänään sytytetään kynttilöitä ympäri Suomea lasten muistoille. Soitin eilen äidilleni. Tulin ajatelleeksi, että tämä päivä koskee myös häntä eikä vain minua. Veljeni on kuollut eli hänen poikansa. Äitini asuu palvelutalossa, jossa ei saa sytyttää kynttilöitä. Vaikka suru asuu sydämessä ja tämä päivä ei poikkea muista, ymmärsin, että myös äidilleni olisi ollut tärkeä tuo lohdullinen ele. Katsella kynttilän liekkiä ja muistella sen palaessa omaa poikaansa.
Myöskään itse en pääse muiden mukana hautausmaalle sytyttämään kynttilääni, sillä olen tämän illan töissä, ihmisiä hoitamassa. Mutta voin tehdä sen kotona työvuoron jälkeen.
Suru on ollut monta vuotta osa elämääni.
Matkalla se on muuttanut muotoaan. Puhutaan suruprosessista ja tunnistan sellaisen tavallani läpikäyneeni. Sen viisi vaihetta ovat vain olleet minunlaisiani. Pitkään kannoin vihaa sydämessäni. Kuolemaa oli vaikea hyväksyä.Vasta monen vuoden jälkeen tulivat itku ja kyyneleet.
Tänä päivänä muistan omaa poikaani haikeudella, ilolla ja hymyillen monille muistoille, esim. hänen pienille jekuilleen. Ilo ja suru kulkevat käsi kädessä sydämessäni. Samalla tavalla kohtaan kasvavien lasteni tapahtumia, myös hyvä mieli tuo kyyneleet silmiini.
Joku päivä kirjoitan kenties pojastani enemmän, mutta tänään haluan jakaa vain tämän runon:
Kuvasi muistoina
Elämä hajonnut kuviksi,
muistoiksi
nahkakansien välissä
monta onnellista hetkeä
hymysi kertoo iloisista päivistä,
jolloin tuska ei ollut läsnä
nyt kuvasi,
hymysi
ihanana muistona
lohtuna surun keskellä
sinun kuvasi
säilyy
sydämessäni
Poikani
Kesä 2008
Tulin piipahtamaan vastavisiitille vaan herkistyin pidemmäksi toviksi blogisi äärelle.
VastaaPoistaLämpöisin osanottoni, olet kohdannut raskaimman menetyksen ja surun, ja selvinnyt eteenpäin.
Surupolulla taivaltaminen on elämänmittainen matka. Ja siltikin olen kokenut omia menetyksiäni vasten, että elämä kantaa jollakin tapaa meitä eteenpäin, mustimman ja kipeimmänkin kautta, muotoaan muuttaneena, mutta kuitenkin eteenpäin. Tämä on antanut minulle voimia ja lohtua. Ja rohkeutta.
Runosi niin kaunis. Toivon kerallesi kaipuun keskelle myös valoisia rakkaita muistoja.
Kynttiläajatuksin Hannah
Kiitos Hannah! :)
VastaaPoistaKuten alussa kirjoitin, aloitin pitkän harkinnan jälkeen tämän blogin kirjoittamisen. En halua pitää yllä mitään teemaa, vaan haluan kirjoittaa elämästä sellaisenaan, kenties runojenkin kautta. Syksy on vain minulle ollut haikeaa aikaa, jo kauan ennen poikani kuolemaa. Myös isäni on kuollut syksyllä. Itse rakastan Maaria Leinosen runoja, hän antaa sanat, jopa tunnistamattomille tunteille, jos niin voi sanoa.
Yksi suurimmista iloistani, blogini avaamisen jälkeen, on ollut löytää muita mielenkiintoisia blogeja, kuten sinun Hannah, ja löytää ehkä samanhenkisestikin ajattelevia.
Eilen löysin amerikkalaisen naisen blogin, linkki sivullani, joka kirjoittaa aivan ihanasti isovanhemmistaan ja heidän hyvää tarkoittavista neuvoistaan.
Mukava, kun kommentoit ja kiitos myötäelämisestä! :)
Tiedätkös, juuri noin minäkin ajattelen blogin kirjoittamisesta - kulkekoon se valoineen ja varjoineen kuten elämäkin. Aloitin aikanaan aikas spontaanisti, esikon innostamana. Minulle blogi on kuin pienimuotoinen päiväkirja, tuntojen tuuletuspesänen, johon talletan hetkien kuvatunnelmia ja rakasta runomaailmaa. Ja voi iloa, miten monta blogiystävyyttä se on myös tuonut tullessaan.
PoistaKiitos kauniista sanoistasi ja blogivinkistä:) Myötäistä blogitaivalta, yhteyksiin♥