Ilma Virta ja nahkakengät

(Proosakurssin antia)

Oli kahvin aika ja asukkaita yritettiin saada hereille. Uni tuntui maistuvan lounaan päälle. Siinä nyt Ilma torkkui suu auki eikä edes kahvin tuoksu herättänyt päiväunilta, vaikka Ilma oli kuulunut niihin, jotka eivät pystyneet aloittamaan aamua ilman kunnon pannukahvia. Kenties suodatinkahvin tuoksu ei ollut tarpeeksi väkevää houkuttelemaan häntä hereille.

Ilma oli tullut evakkona sodan aikaan rajan takaa Karjalasta ja oli kokenut kovia läpi elämän. Ilma oli sitkeää tekoa eikä ollut antanut pienten asioiden itseään lannistaa. Hän ei ymmärtänyt masennusta ja oli vahvasti ollut aina sitä mieltä, että nykyihmisten masennus johtui laiskuudesta ja tekemättömyyden puutteesta.

Enää Ilma ei kertonut tarinoita. Hyvä, kun vielä jaksoi joskus silmänsä avata ja virnistää suupielensä pieneen ilkikuriseen hymyyn. Ilma oli perinyt karjalaisen, iloisen mielen ja oli jaksanut nauraa, jopa niissä tilanteissa, joissa heikompi olisi lannistunut. Ilma rakasti kertoa tarinoita lapsuudestaan ja erään tällaisen tarinan sain minäkin kunnian kerran kuulla.

Kyseisenä syksynä Ilmalla ei ollut muita sopivia kenkiä kuin yhdet vaatimattomat kumisaappaat. Isosiskoltakin jääneet, kulahtaneet nahkakengät olivat jo liian pienet eikä isä antanut niitä enää laittaa jalkaan. Ilmaa hävetti kuitenkin kulkea kumisaappaissa, joten hän yritti salaa livistää kouluun niillä liian pienillä nahkakengillä. Mieluummin hän kestäisi kipua varpaissa kuin sitä alituista kiusaamista, jonka kohteeksi hän karjalaisena ja siksi outona tyttönä joutui. Mutta isä tuli portaissa vastaan ja suuttui, Ilman mielestä aivan kohtuuttomasti, nähdessään ne liian pienet nahkakengät hänen jaloissaan. Isä käski vaihtaa saappat jalkaan ja tulla sitten suoraan koulusta kotiin.

Ilman päästyä porstuasta pieneen keittiöön, isä komensi hänet pimeään komeroon miettimään tottelemattomuuksiaan. Isän ankaruudesta huolimatta hän ei jaksanut pelätä isää, isän tyttö kun oli kuitenkin. Siellä pimeässä komerossa, muilta rauhassa, oli hyvä miettiä parempia keinoja salakuljettaa nahkakengät koulutielle. Ilma joutui oleman tarpeeksi kauan komerossa, hän ehti laatia sotasuunnitelman seuraavaksi aamuksi. Hän lähtisi kumisaappaat jalassa kouluun ja vaihtaisi reppuun piilotetut nahkakengät jalkaansa polun varrella olevan ison kuusen takana.

Tätä tarinaa kertoessa Ilma oli hymyillyt niin leveästi, että kasvojen jokainen ryppy oli nauranut mukana. Ilma oli myös pyytänyt nöyrästi Jumalalta anteeksi, kun oli niin suuren synnin tehnyt ja rikkonut omaa rakasta isäänsä vastaan aikoinaan. Ilman tarinoita tulisi vielä ikävä.

Ilma oli aikoinaan ollut vahva nainen ja tomera ääni oli kertonut vahvoista keuhkoista, mutta elämänsä ehtoopuolella hän oli kärsinyt astmasta, joka oli aiheutunut paperitehtaan pölystä. Ilman hengitys oli muuttunut ohueksi ja viime päivinä hänellä oli ollut jo hengityskatkoja. Siinä häntä katsellessani olin näkevinäni pienen ilkikurisen hymyn häivähtävän hänen kasvoillaan, ikään kuin hän olisi ollut muistoissaan taas salakuljettamassa niitä nahkakenkiä.

Tehtävän tarkoitus oli kirjoittaa nimestä, joka esiintyisi  tarkoituksensa vastaisessa merkityksessä. Minulle tuli mieleen parikin työurani aikana kohtaamaani ihmistä ja heidän ihanat tarinansa. Tässä tarinassa yhdistin useamman henkilöhahmon samaksi päähenkilöksi. 

Sain palautetta, että kirjoitin liikaa sota-ajan köyhyydestä ja olisin voinut jättää tuon nahkakenkäepisodin kirjoittamatta, mutta mielestäni se oli juuri se ydintarina, jonka ympärille rakensin koko tarinani Ilma Virrasta. Sen verran muutin tekstiäni, että poistin kappaleen, joka korosti köyhyyttä, koska tarkoitukseni oli korostaa näiden tervaskantojen sitkeyttä. He ovat selvinneet sodasta ja muista rankoista kokemuksista ja kaikesta huolimatta jaksavat hymyillä, välillä väsyneellekin, ovesta tulevalle hoitajalle.

Aikomuksenani oli kirjoittaa pakina. Ilmeisesti en siinä aivan onnistunut, koska sain kyllä hyvää palautetta tekstin sujuvuudesta, mutta myös kommentin tekstin tasapaksuisuudesta.

Yrittänyttä ei laiteta ja ehkä harjoituksen myötä osaan joskus sellaisenkin kirjoittaa.

Seuraavaksi kerraksi pitäisi kirjoittaa teksti ärsyttävästä persoonasta, tämän persoonan omasta näkökulmastaan. Niin, että hän esimerkiksi on itseään täynnä ja luulee itsestään paljon, mutta muiden mielestä on pelkkä narsistinen paska, jos tällainen ilmaisu sallitaan. Tehtävä on mielestäni vaikea ja tuskin tuosta aiheesta runoa syntyy. Katsotaan, synnytänkö yhtään mitään.

Päiviin mahtuu paljon, liian paljon ja silti on välillä niin tyhjä olo. Eikä tämä synkkä syksyinen päivä paranna mielialaa. Syksyn upeat värit kuitenkin piristävät  ja kaikesta huolimatta toivon lämmintä lokakuuta.