maanantai 16. kesäkuuta 2014

Sunnuntaihetkiä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa (kaupunkituristeilua osa 1)

Olen päättänyt hyödyntää nämä viimeiset viikot ja hetket ennen muuttoa turisteiluun ja tutustumiseen uuteen ja pian vanhaan kotikaupunkiini Helsinkiin. Olen kiertänyt omaa kotisaartani ahkerasti ja tutuin reitti on tällä hetkellä kotoa keskustan elokuvateattereihin. Viimeisintä ja aivan ihanaa elokuvaa, Kirja varasta, suosittelen lämpimästi.
Tämän "turisteilun" ensimmäiseksi kohteeksi valitsin sopivan sään takia Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan. Jätin kasvihuoneet toiseen kertaan ja kiersin raikkaassa ulkoilmassa nauttien pilvien lomasta pilkottavasta auringosta ja ympäristön tarjoamista kauniista näkymistä yksityiskohtineen.
















Poikkesin ostamassa kahvikupposen ja kesään ehdottomasti kuuluvan jäätelönautinnon lipunmyynnistä, kesäkahvilan ollessa kiinni sunnuntaisin. Samalla bongasin taidetta.

Tässä postauksen lomassa katse kiinnittyi mahtavaan näkymään, sateen jälkeiseen iltataivaaseen. Sateenkaari kaartuu kattojemme yllä, muistuttaen värien kirjosta, myös elämässämme.
Sateenkaaren myötä toivon väriä, valoa ja ilon pisaroita kesäsateen keskelle!

2 kommenttia:

  1. Kesä-Helsinki on niin kaunis ja ihastuttava. Nähtävää olisi paljon, ja muiden turistien seassa voi kuvitella itsensä hetkeksi ulkomaille.

    Pitää itsekin ehtiä tänä kesänä helsinkituristiksi!

    Ja tuo puutarha, ihana keidas keskellä kaupunkia.

    VastaaPoista
  2. Aiemmin en ollut kunnolla tutustunut Helsinkiin, käynyt vain ohimennen ja luulin tätä suurkaupungiksi ilman kummempaa luontoa. Olen ihastunut juuri siihen, että täälläkin on luonto lähellä ja niin monta ihastuttavaa kohdetta, jossa voi rentoutua ja vaikka bongailla näkymiä kameran kanssa!
    Juhannusiloa sinulle!

    VastaaPoista