.JPG)
Rakas Mikko!
Tämä Juhannusviikko on saaut mieleni herkäksi ja töissä kaiken keskellä tulit mieleeni. Muistan sen juhannusaaton 15 vuoden takaa kuin eilispäivän. Silloin lähdimme saattamaan sinua viimeiselle matkallesi. Kauniina kesäiltana näimme vain mittarit kertomassa, että vahva sydämesi vielä jaksaa sykkiä.
Tänään pohdin, että mitä kaikkea sinusta olisi voinut tulla. Olisit varmaan yhtä komea nuori mies kuin veljesi. Kenties asuisit Tampereella, niin minulle itse maalailit tulevaisuutesi kuvaa. Olisit Expertillä töissä, olisit naimisissa ja sinulla olisi kaksi ihanaa lasta. Jonkun sortin insinööri sinusta varmaan olisi tullut, rakastithan lapsena tutkia kaikkea eivätkä mitkään sähkölaitteet olleet sinulta turvassa.
Tänään haluan kertoa sinulle poikani, että minusta tulee mummo ja minäkin muutan Tampereelle ollakseni lähellä, kun veljenlapsesi syntyy. Tiedäthän, että isoveljesi on kasvanut komeaksi nuoreksi mieheksi ja hänellä on ihana avovaimo, ja he ovat yhdessä päättäneet perustaa perheen. Sinusta olisi tullut varmasti ylpeä setä, syntyyhän veljenlapsesi samassa kuussa kenties kuin sinä synnyit vajaa 24 vuotta sitten. Veljesi ahkeroi pitkät päivät kattohommissa, haaveillen vielä oman tiensä löytymisestä. Hänestä on kasvanut hieno nuori mies ja varmasti olisit ylpeä saadessasi omistaa sellaisen isoveljen. Monilla elämänsä retkillä on hän varmasti kaivannut seuraasi.
Sinulla on myös kaksi ihanaa pikkusiskoa, jotka ovat varttuneet jo nuoriksi naisiksi. Vanhempi siskoistasi elää omillaan ja seurustelee samanhenkisen nuoren miehen kanssa. Siskosi etsii vielä omaa polkuaan, jo yhden etapin elämän elämässä saavutettuaan, mutta paikka maailmassa on hänellä vielä avoin. Sinun herkän vahva siskosi seisoo jalat maassa ja elää tätä päivää.
Sinä useit makoilit nuorimman siskosi rinnalla ja muistan erään tokaisusi kannatellesasi hänen vauvan pulleata kättään. Sanoit:"ku herkkä käsi", itsekin vain ollessasi herkkä pieni miehen alku. Siitä pienestä tytöstä on kasvanut jo melkein täysi-ikäinen nuori nainen. Nuorin siskosi asuu vielä äitisi helmoissa ja opiskelee kenties naiselle harvinaisempaa ammattia. Ylpeänä saan omistaa puusepän töitä, joita ei ole kennelläkään muulla, herkällä kädellä taiten tehtyjä.
Meillä kaikilla on ikävä sinua poikani. Jos uskoisin taivaaseen, voisin kuvitella sinun siellä pilvenreunalla hymyilevän ilosta, sillä elämä on ollut meille hyvä, vaikeiden päivien jälkeen. Sinä elät muistoissamme, runoissamme, tarinoissamme ja sydämissämme.
Rakkaudella äitisi
Kyynelsilmin kuiskaan, rakkaus on kuolemaakin väkevämpi voima. Lämpöisin halaus luoksesi♥
VastaaPoistaOlen facebookissa sivustolla Lipustuspäivä kuolleiden lasten muistolle. Siellä olen huomannut, että muut omaavat saman kokemuksen kuin itse, vaikka kuinka monta vuotta on mennyt, ei oman lapsen kuolemasta toivu koskaan. Alussa koin, että elän sivuraiteella ja katselen muiden "normaalia" elämää. Tuo kokemus jatkuu, mutta käsitys siitä, että mikä on normaalia, on muuttunut. Minä elän itselleni normaalia elämää. Kuten Hannah kirjoitat, rakkaus on väkevä voima ja poikani paikka sydämessäni muiden rinnalla ei poistu koskaan, sen on täyttänyt muistot hänestä!
VastaaPoistaJuhannushalaus teille Hannah ja Ansku!
Onneksi on foorumeita missä voi ajatuksiaan jakaa ja kokea, ettei ole täysin yksin ajatuksineen. <3
Kirjeesi sai minut itkemään. En mitenkään voi ymmärtää suruasi, koska en ole itse vastaavaa kokenut, mutta tämän kirjeen ymmärsin. Ymmärsin, ettei suru koskaan katoa, vaikka muuttaakin muotoaan. Mutta eikös se ole niin, että niin kauan kuin on muistoja, rakkaat elävät jollakin tavalla kanssamme.
VastaaPoistaSydämestä paikka ei väisty koskaan, muistot hyväilevät haikeaa mieltä.
VastaaPoistaUskon, että oman lapsen paikka on erityinen, onhan hän osa sinua.
Kaiken jälkeen koen olevani onnekas, että minulla on kolme jalat maassa seisovaa nuorta!