Moninainen syksy!

Syksy on mennyt kipuillessa asunnon myynnin kanssa. Onhan se ollut iso taloudellinen taakka ja horjuttanut elämän hallintaa kaikkeen uuteen sopeutuessa. Mutta se on vihdoin myyty! Nyt voi täysin rinnoin keskittyä elämään uudella kotiseudulla.
Kroppa ilmeisesti antoi periksi, kun mielikin sai rentoutua. Viimeiset kolme päivää on mennyt "pakkolevon" parissa, flunssaa parannellessa. Olen ymmärtänyt levätä, vaikka onkin harmittanut, etten ole päässyt ulos ihanaan loppusyksyn aurinkoon, joka on hellinyt meitä läsnäolollaan myrskyn keskellä.
Jotenkin tuo on ollut tämän syksyn teema, iloa, valoa, varjoa ja myrskyäkin vuoronperään. Kaiken keskellä on huoli edelleen omasta äidistä läsnä. Reilu viikko sitten tyhjäsimme hänen asuntonsa. Monta muistoa pakkattuina pahvilaatikkoihin. Äiti oli säästänyt vanhoja kankaita, niihin oli hyvä pakata lasiesineitä. Omat vanhempamme ovat olleet säästäväisiä ja siellä he odottavat sairaaloissa niitä pitkäaikaislaitospaikkoja, joita yhteiskunnalla ei ole varaa heidän säästämisestään huolimatta aina tarjota. Oman äidin kohdalla toivon, että hän jaksaa sinnitellä seuraavat viikot. Voin vain kuvitella hänen tuntemuksiaan siellä sairaalasängyn pohjalla, kun ote elämänhallinnasta lipsuu. Toivon sydämestäni, että mammani ote elämästä ei vielä lipsu. Niin sitkeä sydän on äidilläni ollut elämän myrskyissä.
Katson ulos ikkunasta ja siellä tuuli heiluttaa lehtensä jo kauan sitten tipputtaneita koivuja sinistä taivasta vasten. Istun kääriytyneenä vilttiin ja annan auringon lämmittää selkääni! Otan kiinni tästä hetkestä!