Mikko 16.09.1990 - 07.07.1999

Mikko 16.09.1990 - 07.07.1999

Sinä yllätit minut jälleen

lensit ympärilläni pienenä oranssina perhosena

yritin ottaa kuvan sinusta

mutta ujostelit ja piilouduit lehtien lomaan

yhdessä keräsimme kesän ensimmäiset mustikat

yhdessä ihastelimme lakan alkuja

vietimme tovin metsän siimeksessä

juuri kun luulin sinun kadonneen

näin sinut sivusilmällä lentelemässä lähellä

hennon liikkein liidellen

lensit näkymättömiin

jätit minut ihmettelemään metsän kauneutta

jätit minulle lempeät jäähyväiset

Tänä vuonna minulla ollut kaksi kertaa erikoinen kokemus siitä, kuinka perhonen lentelee ympärilläni ja tänään oli toinen niistä. Pieni oranssi perhonen seurasi pitkin matkaa samalla, kun poikkesin metsään katsomaan onko mustikat kypsiä. Olin liikkeellä kameran kanssa ja tämä kokemus kaiken keskellä tuntui ihmeelliseltä.

Innostuin uuden kameran myötä valokuvaamisesta niin paljon, että tämä kirjoittaminen jäi vähemmälle. Hiljalleen on syntynyt ajatus, jospa kokeilisin yhdistää kuvan ja tekstin. Tämä ei ole aivan helppoa tai sitten minulla on väärä ohjelma ja toki tekstejäkin pitää syntyä. Olen muutaman tällaisen kokeilun tehnyt sekä vanhoilla että tuoreilla teksteillä. Hiljattain olen kirjoittanut pari runoa pojilleni, vanhemman täyttäessä 30 vuotta ja Mikolle kirjoitin toisen perään melko spontaanisti. Ilmeisesti ajatukset pyörivät pitempään mielessä, tulihan Mikon kuolemasta tänään 20 vuotta. Tuo ylempi teksti syntyi tänään tosiaan myös spontaanisti ikään kuin viestinä minulle, että olisi aika taas mennä eteenpäin. Pitkään pidin juhannusta muistona vain Mikosta, koska 20 vuotta sitten meidät kutsuttiin sairaalaan saattamaan Mikko matkalle, josta ei ollut paluuta. Tänä vuonna vanhemman poikani täyttäessä 30 vuotta, ikään kuin havahduin, että minulla on myös onnellinen juhannusmuisto. Miika syntyi 18.6.89 ja siihen aikaan vietimme melkein viikon sairaalassa ja pääsimme juhannuslauantaina kotiin. Viimeisinä vuosina olemme perheenä selvinneet monesta, nuorimman suolistosyövästä ja muista siihenkin liittyvistä sairauksista. Vanhin tyttäreni on ollut vuoden kuivilla ja pyrkii hauraudessaan elämässä eteenpäin ja opiskelee oppisopimuksella nuoriso-ohjaajaksi. Vanhimman pojan perheeseen on tulossa lisää pienokaisia, kuten nuorimmankin yllätyksenä. Kaiken keskellä väsymys on yrittänyt opettaa minua ottamaan asiat rauhallisesti ja nyt lomaa viettäessä yritän ottaa päivän kerrallaan ja pakottamatta itseäni mihinkään, vaan nauttien jokaisesta hetkestä, jonka elämä suo. En edes lupaa palata näille sivuille, mutta jos saan jotain aikaiseksi kuva- ja tekstikokeiluni parissa, niin saatan tännekin postata. Hyvää kesän jatkoa teille, jotka eksytte sivulleni tätä lukemaan.