perjantai 6. huhtikuuta 2018

Lomailua, kevättä ja vähän lyriikkaa..



Pieni loma menossa, joten päätin pitkästä aikaa tännekin tehdä postauksen. Valokuvaus on niin ihana harrastus ja erilaisia valokuvaussivustoja on satoja, joista muutamalle itsekin postaan valokuvia, joten tämä oma blogini on jäänyt vähän varjoon. Varsinkin, kun kirjoittaminen takkuaa keskittymiskyvyn puutteessa. 




Lomani alkoi toisella vatsatautierällä, mutta onneksi se oli pikainen noro ja vieraili vain yhden yön verran. Toki olin ehtinyt veljen luo kylään, joten harmitti tuplasti sairastaa. Onneksi heillä oli useampi vessa, joten eristin niistä yhden itselleni eikä tautikurjake päässyt veljen perhettä kiusaamaan. Mutta ulkoilu raittiissa ilmassa maistui sitäkin enemmän.




Halusin laittaa tänne maaliskuun loppupuolen kuvia. Mikäpä  on ollut sen nautinnollisempaa kuin kävellä pienessä pakkasessa järvenjäällä ja jo keväisen auringon lämmittäessä kasvoja. Muita kuviani olen postannut google+:aan omalla nimelläni,  Kaisa Tiittanen. 







Vaikka kirjoittaminen on ollut aika takkuista, väsymyksen, työrumpan ja alakuloisen mielialan vuoksi, niin olen yrittänyt osallistua kuitenkin proosakurssille. Ja vaikka tekstiä onkin pienimuotoisesti syntynyt, ei sitä  ole oikein jaksanut keskittyä tarpeeksi muokkaamaan. Mutta
kurssille toki voi osallistua vaikka ilman omaa tekstiäkin. 





Kirjoitin inspiraatiosta pienen runon pojalleni ja vein sen nyt torstain kurssille näytille. Opettajan mielestä se ei toiminut sellaisenaan ja sain ohjeeksi kirjoittaa runoon suoran paradoksin. Tässä näyte muokkausyrityksestäni. 
Ennen muokkausta:
Sinä olit kasvanut
yli mittojesi
ryhdikkäänä
koulurepussasi
avasit kotioven

repun paino
täynnä elämän viisautta
oli jättänyt
hihnan painumat
olkapäillesi


Muokkauksen jälkeen:

Sinä olit kasvanut
yli mittojesi
ryhdikkäänä
koulurepussasi
avasit kotioven

isäsi köykäinen
perintöreppu
oli jättänyt
hihnan painumat
olkapäillesi




Mielestäni toinen runo tosiaan toimii paremmin, mutta tässä omassa subjektiivisessa kuplassani en ole varma, että onko oikeasti näin. Vaikka kuinka lukee tekstin ääneen (ohjeen mukaan), ei sen suhteen viisaammaksi tule. Näen tässä paradoksin, mutta näkeekö muut. 




Ihmisellä on hyvä olla joku harrastus, joka antaa elämään sisältöä ja mielekkyyttä, työn ja läheisten lisäksi. Vaikkei minusta kehkeydy pöytölaatikkorunoilijaa kummempaa, antaa runous ja kirjallisuus paljon jo pelkästään lukemisen kautta. Tämä pöytälaatikkovalokuvaaja odottaa innolla uuden kevään puhkeamista ja luonnossa liikkumista! 

Kanssarunoilijoille, -valokuvaajille ja - blogipostaajille kevätiloa sateenkin keskelle (ulkona tulee räntää) ja aurinkoisia päiviä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti