Hoitajan arkea ja piste iin päällä

Elämässä ja arjessa on stressaavia asioita, joista toiset ovat oikeasti isoja ja vievät paljon henkistä energiaa. Toiset ovat taas pieniä harmituksia, jotka usein myöhemmin saavat oikeat mittasuhteet ja jaksavat hymyilyttää, mutta väärällä hetkellä toimivat pisteinä iin päällä.
Välillä ihmettelen omaakin, jopa turhaakin stressaamista. Sitten arjessa löytää itsensä taas tilanteesta, jossa kokee, että tilanteen hallinta on luisunut täysin pois omista hyppysistä.

Löysin itseni juuri tällaisesta tilanteesta menneellä viikolla. Sairaslomien takia on pitänyt opetella suhtautumaan arjen muuttuviin tilanteisiin, mutta kun olin viettänyt kiireisestä työaamusta ison osan ajasta erittäin tarkalla asiakkaalla, työajan kummasti venyessä yli, niin huomasin, että jälleen kerran taitoni hallita kunnialllisesti asioita karkasi kauas pienistä kätösistäni. Ja kun vielä tämä hoitaja parka ei sinä aamuna kiireessä muistanut hengittää rauhallisesti ja tehdä asioita oikeassa järjestyksessä eikä edes tuoda kahvia tarjolle sivistyneesti lusikan ollessa oikealla puolella kuppia, niin kaiken kukkuraksi huono itsetunto sai vallan ja tunsin itseni siksi pieneksi maalaistytöksi, joka isänsä kanssa aikanaan loi lantaa navetassa ja yritti kovasti ukin luona vieraillessaan opetella sivistyneitä kahvinjuontitapoja. Muuten ehkä olisin juuri tuona kyseisenä aamuna jaksanut hymyillä tälle maan mainiolle muistutukselle sivistyneistä tavoista, mutta kun muutkin asiakaat toisensa perään ilmaisivat harminsa viivästymisestäni aikataulusta, joka johtui tästä ensimmäisestä asiakkaasta, niin oli vaikea saada omaa mielialaansa kohotettua ja kun vielä päivän mittaan tuntui, että aikataulu venyi ja venyi ja hallinta tilanteesta ei ollut enää minun lainkaan, vaan koin itseni sätkynukeksi, jota joku kummallinen voima ohjailee. Omassa elämässäni oli juuri tuona kyseisenä päivänä iso stressin aihe, joka mahdollisti tuon harmituksen toimia pisteenä iini päällä.

Päivän pelasti  92-vuotias miesasiakas, jonka luona käymme piipahtamassa ja tarkistamassa, että hän on ottanut lääkkeensä oikein. Hän tuli reippaana pihassa vastaan keskeytettyään lumen luonnin kuullessaan autoni äänen. Ilmeestään päätellen hän ei välttämättä muistanut, että millä asialla olen, mutta tuntui kovasti ilahtuvan nähdessään nuoremman naisen kasvot. Kohteliaana herrasmiehenä hän ohjasi minut keittiöön istumaan ja siinä dosettia tarkistasessani rupattelimme tovin.  Hänen iloinen hymynsä sai minutkin hymyilemään ja nauroimme hassunkurisille asioille yhdessä. Kumpikaan ei taida enää muistaa niitä pieniä asioita,  joille nauroimme, mutta tuon papan ihana hymy ja pieni flirtti kanssani sai minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja sai minut hetkeksi unohtamaan arjen kiireen ja stressin.
Hän opetti omalla olemuksellaan, että pienten harmitusten ei kannata antaa pilata elämää. Isommatkin stressin aiheet helpottavat ajallaan ja sitä odotellessa yritän opetella hengittämään syvään ja iloitsemaan arjen pienistä ilon aiheista. Kuten näistä harvinaisista vapaapäivistä.
Ilon pisaroita omaan viikonloppuunne!