Kirjailittaren blogia lukiessani muistin tämän runon ja haluan sen nyt jakaa. Surusta toipuminen on pitkä matka eikä siitä toivu oikeastaan koskaan. Suru muuttaa muotoaan ja elämä on helpompaa. Olen sanonut, että suru asuu minussa, sen muodot vaihtelevat eri aikoina. Poikani paikka on sydämessäni muiden lasteni rinnalla. Kuten muiden lasteni elämä aiheuttaa äitinä moninaisia tunteita huolesta suureen iloon, niin kuolleen poikani muistot tuovat sekä surun että ilon kyyneleitä silmiini.
Kanssamatkustaja
Kun astuin tähän junaan
tunsin olevani yksin
Monta asemaa meni ohi
istuin sokeana
surun valtaamana
kykenemättömänä huomaamaan
muita matkustajia,
joilla
sama suru
sama taakka
Kyynelten keskeltä
havahdun huomaamaan
kanssamatkustajan
hänen kasvonsa
hellän
ymmärtäväisen hymynsä
Asema asemalta
on helpompi
jatkaa matkaa
06.11.05
Todella kaunis runo.
VastaaPoistaNoin se varmasti menee. Minä en ole joutunut kokemaan mitään tuohon verrattavaa surua. Oikeastaan sinulle on tapahtunut se, mitä minä eniten pelkään. Joka on se suru, jota en voi mitenkään käsittää ja jonka kuvittelen elämän kamalimmaksi suruksi. On ihmeellistä, kuinka ihmiset selviävät tuollaisistakin menetyksistä.
Kiitos :)
PoistaVälillä sitä ihmettelee itsekin, että miten sitä on selvinnyt, kun muistelee menneitä vuosia. Muiden lasteni olemassa olo on ollut minulle se ratkaiseva tekijä, mikä on auttanut palamaan "normaaliin arkeen".
Voi miten koskettava, surua avaava runo.
VastaaPoistaOmia menetyksiäni vasten koen, että suru on osa minua, kuin pesänsä minuun tehnyt. Ajan mittaan se on asettunut taka-alalle, jo tyynempänä, sovulla, mutta siellä se kuitenkin on; kauniina kaipuuna ja muistoina, ja sitten taas joskus ajan takaakin kipeinä kaikuina ja kyynelinä.
Lämmin ajatus viikonloppuusi, voi hyvin♥
Kiitos samoin Hannah!
PoistaTuo "kuin pesänsä minuun tehnyt" kuvaa osuvasti surun pysyvyyttä myös omassa elämässäni. Syy miksi kiinnitin huomiota juuri sinun blogiisi on, että käytät osittain samankaltaisia ilmaisuja ja sanoja, joihin itsekin olen mieltynyt. :)
Ompa sattuva runo! Niin, sitä ei aina nää toisten murheita omalta sisäiseltä harmaudelta...on kuin olisi harso edessä...vasta nyt kun vuosi on kulunut minun sinun suruun verrattuna pienemmästä surusta, alan vasta nyt katsella ympärilleni, ja huomaan toistenkin surut...
VastaaPoistaMutta toinen asia joka minua koskettaa, se on se kamala paikka kuinka sokea sitä oli oikeasti sinun surulle silloin, rakas siskoni. Anna anteeksi kun en ymmärtänyt tarpeeksi olla tukenasi, ja että olin niin kaukana! Olit usein ajatuksissani, mutta tänään ymmärrän että ei ajatukset muuttuneet teoiksi...teoksi...olla yhteydessä tavalla tai toisella on niin tärkeää...kuten me nyt ollaan oltu enemmän!
Rakas sisko!
VastaaPoistaSinä tulit silloin syksyllä ja et voi ymmärtää, että kuinka suuri merkitys sillä oli.
Ei se ole ne sanat, vaan se, että on toisen elämässä läsnä tavalla tai toisella.
Sinä et edes tajua tai muista kuinka paljon sinä olet ollut läsnä. Puhelin soitot ja kaikki!
Se armo ja anteeksianto mistä kirjoitat, koskee meitä kaikkia, myös sinua ja minua!
Kiitos, että olet! <3