torstai 6. joulukuuta 2012

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Joudun viettämään itsenäisyyspäivän sisätiloissa, talven syli ei aina ole armollinen. Silti olen kiitollinen, että saan viettää itsenäisyyspäivää Suomessa suomalaisena. Olen kiitollinen omasta suomalaisesta luonteestani, omista suomalaisista juuristani. Olen kiitollinen, että saan asua näin kauniissa maassa, jossa on puhdas luonto. Olen kiitollinen siitä, että saan ajoittain hoitaa niitä ihmisiä, jotka ovat taistelleet meille vapaan maan.  




Koivu on minulle suomalaisuuden symboli.
Rakasta suomalaisia valkoisia koivuja. 
Jo lapsesta lähtien on koivu ollut minulle myös lohdun symboli.
Riippakoivun oksalla, nuorena tyttönä, istuin haaveilemassa 
elämästä, pohtien syntyjä syviä.
Koivut ovat kantaneet suruni ja itkuni.  
Koivun katveessa olen istunut monet tuokiot.
Koivun juurella olen löytänyt lohdun ja 
voiman jatkaa eteenpäin.
    



2 kommenttia:

  1. Kaunis pitsikoivu. Minulle kaikki puut ovat tärkeitä. Muistan vanhassa kodissa, kun naapuri kaatoi pihasta kauniita puita. Melkein teki mieli mennä sinne aidalla itkemään, että älkää nyt ihmeessä kaatako noita puita.

    VastaaPoista
  2. Puut ovat tärkeitä. Luonnosta saa energiaa ja uskon puun halaamiseen. :) Koivu on vain lempipuuni :)

    VastaaPoista