sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Uni pimeän läpi



Syysuni

Kun kiurut lakkaavat laulamasta
kun keltaiset lehdet leijailevat
mustaan multaan
teen pesäni karhunkoloon
käärin itseni lampaanvillaan

Vahdi pesäkolollani
älä anna minun hautautua
maatuvien lehtien alle

Herätä minut,
kun hanget kimaltelevat
talviauringossa

18.10.2017











maanantai 2. lokakuuta 2017

Ilma Virta ja nahkakengät

(Proosakurssin antia)

Oli kahvin aika ja asukkaita yritettiin saada hereille. Uni tuntui maistuvan lounaan päälle. Siinä nyt Ilma torkkui suu auki eikä edes kahvin tuoksu herättänyt päiväunilta, vaikka Ilma oli kuulunut niihin, jotka eivät pystyneet aloittamaan aamua ilman kunnon pannukahvia. Kenties suodatinkahvin tuoksu ei ollut tarpeeksi väkevää houkuttelemaan häntä hereille.

Ilma oli tullut evakkona sodan aikaan rajan takaa Karjalasta ja oli kokenut kovia läpi elämän. Ilma oli sitkeää tekoa eikä ollut antanut pienten asioiden itseään lannistaa. Hän ei ymmärtänyt masennusta ja oli vahvasti ollut aina sitä mieltä, että nykyihmisten masennus johtui laiskuudesta ja tekemättömyyden puutteesta.

Enää Ilma ei kertonut tarinoita. Hyvä, kun vielä jaksoi joskus silmänsä avata ja virnistää suupielensä pieneen ilkikuriseen hymyyn. Ilma oli perinyt karjalaisen, iloisen mielen ja oli jaksanut nauraa, jopa niissä tilanteissa, joissa heikompi olisi lannistunut. Ilma rakasti kertoa tarinoita lapsuudestaan ja erään tällaisen tarinan sain minäkin kunnian kerran kuulla.

Kyseisenä syksynä Ilmalla ei ollut muita sopivia kenkiä kuin yhdet vaatimattomat kumisaappaat. Isosiskoltakin jääneet, kulahtaneet nahkakengät olivat jo liian pienet eikä isä antanut niitä enää laittaa jalkaan. Ilmaa hävetti kuitenkin kulkea kumisaappaissa, joten hän yritti salaa livistää kouluun niillä liian pienillä nahkakengillä. Mieluummin hän kestäisi kipua varpaissa kuin sitä alituista kiusaamista, jonka kohteeksi hän karjalaisena ja siksi outona tyttönä joutui. Mutta isä tuli portaissa vastaan ja suuttui, Ilman mielestä aivan kohtuuttomasti, nähdessään ne liian pienet nahkakengät hänen jaloissaan. Isä käski vaihtaa saappat jalkaan ja tulla sitten suoraan koulusta kotiin.

Ilman päästyä porstuasta pieneen keittiöön, isä komensi hänet pimeään komeroon miettimään tottelemattomuuksiaan. Isän ankaruudesta huolimatta hän ei jaksanut pelätä isää, isän tyttö kun oli kuitenkin. Siellä pimeässä komerossa, muilta rauhassa, oli hyvä miettiä parempia keinoja salakuljettaa nahkakengät koulutielle. Ilma joutui oleman tarpeeksi kauan komerossa, hän ehti laatia sotasuunnitelman seuraavaksi aamuksi. Hän lähtisi kumisaappaat jalassa kouluun ja vaihtaisi reppuun piilotetut nahkakengät jalkaansa polun varrella olevan ison kuusen takana.

Tätä tarinaa kertoessa Ilma oli hymyillyt niin leveästi, että kasvojen jokainen ryppy oli nauranut mukana. Ilma oli myös pyytänyt nöyrästi Jumalalta anteeksi, kun oli niin suuren synnin tehnyt ja rikkonut omaa rakasta isäänsä vastaan aikoinaan. Ilman tarinoita tulisi vielä ikävä.

Ilma oli aikoinaan ollut vahva nainen ja tomera ääni oli kertonut vahvoista keuhkoista, mutta elämänsä ehtoopuolella hän oli kärsinyt astmasta, joka oli aiheutunut paperitehtaan pölystä. Ilman hengitys oli muuttunut ohueksi ja viime päivinä hänellä oli ollut jo hengityskatkoja. Siinä häntä katsellessani olin näkevinäni pienen ilkikurisen hymyn häivähtävän hänen kasvoillaan, ikään kuin hän olisi ollut muistoissaan taas salakuljettamassa niitä nahkakenkiä.


Tehtävän tarkoitus oli kirjoittaa nimestä, joka esiintyisi  tarkoituksensa vastaisessa merkityksessä. Minulle tuli mieleen parikin työurani aikana kohtaamaani ihmistä ja heidän ihanat tarinansa. Tässä tarinassa yhdistin useamman henkilöhahmon samaksi päähenkilöksi. 

Sain palautetta, että kirjoitin liikaa sota-ajan köyhyydestä ja olisin voinut jättää tuon nahkakenkäepisodin kirjoittamatta, mutta mielestäni se oli juuri se ydintarina, jonka ympärille rakensin koko tarinani Ilma Virrasta. Sen verran muutin tekstiäni, että poistin kappaleen, joka korosti köyhyyttä, koska tarkoitukseni oli korostaa näiden tervaskantojen sitkeyttä. He ovat selvinneet sodasta ja muista rankoista kokemuksista ja kaikesta huolimatta jaksavat hymyillä, välillä väsyneellekin, ovesta tulevalle hoitajalle.

Aikomuksenani oli kirjoittaa pakina. Ilmeisesti en siinä aivan onnistunut, koska sain kyllä hyvää palautetta tekstin sujuvuudesta, mutta myös kommentin tekstin tasapaksuisuudesta.
Yrittänyttä ei laiteta ja ehkä harjoituksen myötä osaan joskus sellaisenkin kirjoittaa.

Seuraavaksi kerraksi pitäisi kirjoittaa teksti ärsyttävästä persoonasta, tämän persoonan omasta näkökulmastaan. Niin, että hän esimerkiksi on itseään täynnä ja luulee itsestään paljon, mutta muiden mielestä on pelkkä narsistinen paska, jos tällainen ilmaisu sallitaan. Tehtävä on mielestäni vaikea ja tuskin tuosta aiheesta runoa syntyy. Katsotaan, synnytänkö yhtään mitään.

Päiviin mahtuu paljon, liian paljon ja silti on välillä niin tyhjä olo. Eikä tämä synkkä syksyinen päivä paranna mielialaa. Syksyn upeat värit kuitenkin piristävät  ja kaikesta huolimatta toivon lämmintä lokakuuta. 

perjantai 22. syyskuuta 2017

Kirje

Ei tule kirjoitettua niin paljon kuin suunnittelin silloin, kun perustin tämän blogin. Valokuvausharrastus on vienyt mennessään ja vie aikaa kaikelta muulta, mutta toisaalta ei ole sen parempaa keinoa pään tyhjentämiseksi kiireisen arjen keskellä.

Jatkoin kuitenkin proosakurssia tänä syksynä, ajatuksena ylläpitää inspiraatiota tähän kirjoittamiseen. Salainen haave on kenties joskus julkaista pienimuotoinen runoteos omilla kuvilla.
Viime kerran aiheena oli kirje, vaikka salaperäinen kirje. Runoni oli niin salaperäinen, että muut eivät ymmärtäneet, että mistä kirjoitin. Olen yrittänyt muokata runoani luettavammaksi. Päätin postata molemmat versiot, jotta voi verrata, että onnistuinko ollenkaan parantamaan tekstiäni.

1. versio:

Kirje

Sinä kirjoitit minulle kirjeen
olit nähnyt unta minusta
olit nähnyt kyyneleeni

hauraan onneni edessä
sanasi eivät koskettaneet minua
sanasi kaikuivat merkityksettöminä

olisiko kaikki toisin
olisinko eri ihminen
katselisinko samaa aurinkoa eri taivaan alla

eläisinkö ilman huolia
sydän ilman suruja
vaeltaisinko eri polkuja

en istuisi tämän riippakoivun oksalla
en katselisi näitä poutapilviä
halaisin joita toista puuta,
(sisältä lahoa..)


2. versio:
Kirje isältä

Sinä kirjoitit minulle kirjeen
olit nähnyt unta minusta
olit nähnyt kyyneleeni

varoituksesi eivät koskettaneet minua
sanasi kaikuivat merkityksettöminä
hauraan onneni alttarilla

olisiko kaikki toisin, jos olisin kuunnellut
olisinko eri ihminen
katselisinko samaa aurinkoa eri taivaan alla

en istuisi tämän riippakoivun oksalla
en katselisi näitä poutapilviä
halaisin toista puuta

Vaikka itsekin huomaa, että mikä toimii ja mikä ei toimi, niin silti ei ole helppoa muokata omaa tekstiä. Toisten palaute kuitenkin auttaa näkemään, että  kuinka sitä on kirjoittanut tekstin täysin omasta subjektiivisesta näkökulmastaan. 

Kirjoitan useimmiten omasta kokemusmaailmastani käsin ja välillä sitä on hyvinkin sokea omalle tekstilleen. Tämä runo kumpusi isän huolestuneesta kirjeestä minulle, kun hän oli tavannut ensimmäisen mieheni kesäaikaan. Seuraavana syksynä, muutama viikko ennen kuolemaansa, isä kirjoitti minulle varoituskirjeen, mutta ajattelin isän vain olevan huolissaan tyttärestään isien normaaliin tapaan. Monesti olen pohtinut, että miten olisin elänyt elämääni, jos tosiaan olisin valinnut toisin. 

Runollani halusin kertoa, että olen sekä itseeni että elämääni tyytyväinen tässä ja nyt. 
Palautetta saa antaa. Ehkä kirjoitan vielä kolmannenkin version.. 
Hyvää syksyn jatkoa!



maanantai 14. elokuuta 2017

Riittääkö keittiövaaka murtuneiden unelmien mittaamiseen..

Elämää ei voi elää ilman, että läheisten elämä vaikuttaisi itseensä, ajatuksiin ja tunteisiin. Ja mitä läheisimmistä ihmisistä on kysymys, sitä suuremmalla syyllä, koska myös käytännössä asiat muuttuvat.
Yritän saada jonkinlaiseen muottiin spontaanisti syntyneet ajatukseni.. Yritän hahmottaa ajatuksiani itselleni tutulla tavalla eli seuraavan runon muodossa:


Riittääkö keittiövaaka murtuneiden unelmien mittaamiseen

Vein keittiövaa'an kälylle eron jälkeen
riittääkö se punnitsemaan  ajatukset ja tunteet
tuleeko kevyempi vai raskaampi olo kun puolet lähtee
riittääkö mikään punnitsemaan yhteiset kokemukset
mitä painaa 35 vuotta yhteistä avioelämää
mitä painaa 35 vuotta yhteisiä unelmia

Mitataanko haparoivat ensisuudelmat grammoina
entä hikikarpalot, jotka syntyvät käsien haparoidessa toisiaan
puhumattakaan siitä hikikarpaloiden määrästä mikä syntyy, kun kaksi pientä ihmistä saa alkunsa
kuinka monta vaakaa tarvitaan punnitsemaan kaikki muuttolaatikot,
joita yhdessä on kannettu kodista kotiin
ovatko ne olleet nyt kevyempiä pois kantaa

Kuinka monta grammaa painaa sylillinen rakkautta
vai litistyykö se väliin, olemattomiin
kahden ihmisen katsoessa liian läheltä toisiaan
kumpi painaa nyt enemmän
yhdessä jaettu rakkaus
vai se, joka jäi elämän painolastin alle

Riittääkö keittiövaaka murtuneiden unelmien mittaamiseen
kumman unelmat lopulta painoivat enemmän



Veljen kanssa kävimme melomassa ja pohdimme elämän ristiaallokkoa.. Itse koin reissullani olleeni vahvassa ristiaallokossa kuullessani kaksi eri tarinaa, mutta se varmasti oli hyvin pientä verrattuna niihin myrskyihin, jotka hajottivat yhteisen elämän.. Omat pohdintani tuntuvat mihinkään vaakaan riittämättömiltä.. 






lauantai 29. heinäkuuta 2017

Pyhäjärven ympäri pyöräilyä pitkin Pirkan Pyhän reittiä..

Pieni matkakertomus..

Tämä kesä ei tunnetusti ole ollut helteinen eikä Tampereen seudulla olla vieläkään kunnon helteistä päästy nauttimaan. Joten päätin jo ennakkoon, että kunhan loma alkaa, niin ensimmäisenä hyvänä päivänä lähden kiertämään Pyhäjärven ympäri pitkin Pirkan pyöräilyn Pyhän lenkkiä.
Viime torstai taisi olla ensimmäisen lomaviikkoni ainoa täysin sateeton päivä, josta ennakkoon piti tulla peräti helteinen, mutta siitä tulikin pilvinen. Sinänsä hyvä pyöräily keli, mutta ajoittain kävi viileähkö tuulen vire iholle, vaikka pitkähihainen paita olikin päällä.


Pirkan Pyhä on 40 km pitkä matka, joka alkaa Tampereen jäähallilta Takahuhdista ja kuten yllä olevasta kartasta näkyy, suurin osa reitistä kiertää pitkin Pyhäjärven rantoja. Myös suurin osa kiertämästäni reitistä kulki pitkin hiekkatietä lähellä rantoja. Pirkkalan puolella oli pisimmät asfaltti osuudet, sillä itse kiersin vain Pyhäjärveä ympäri eikä tarkoitus ollutkaan pyöräillä koko Pirkan Pyhää.  Oman matkan pituus oli n. 30km.



Asun Epilässä, joten poikkesin Haapalinnan S-Marketista matkaevästä, hedelmiä, pähkinöitä ja juotavaa. Laskeuduin Haapalinnan kohdalta alas Pyhän reitille. Rannalta näkymä Pispalan harjulle. Näillä rannoilla olen monet kerrat kiertänyt kävellen kamera kainalossa ja muutamaan otteeseen noussut ylös myös Pispalan kuuluisat portaat. Päätin aloittaa reitin pois kaupungista päin, sillä jos jotain olisi myöhemmin tullut, olisin reitin lopussa kuitenkin bussi eli nysseyhteyksien varrella.


Keli oli sinänsä lämmin, mutta koska taivas oli pilvinen, kävi ilmavirta pyöräillessä välillä iholle. Jälkiviisaana olisi pitänyt ostaa se pyöräilytakki, jonka näin Prismassa ja jonka väristä en pitänyt. 


Pyöräilyreitti kulki välillä kauempana rannasta, johtuen osittain maastosta ja osittain asumuksista, joita oli rantatonteilla. 


Kauempana näkyy jo Rajasalmen silta..


Välillä laskeuduin lähemmäksi rantaa kuvaamaan. Vastakkaisella sillalla, pienen poukaman toisella puolella, oli perhe kalassa.


Pitihän se dokumentoida myös oma kulkuväline, jolla arjessa taitan työmatkoja. Kaukana siintää Tampere.




Rajasalmen sillan kupeesta näkymiä.


Vielä riitti virtaa, ei tarvinnut poiketa oikealle lataamoon. Vaikka siellä on tuttuja hoitajia töissä ja minusta olisi pidetty hyvä huoli. 


Näkymä Rajasalmen sillalta toiseen suuntaan, jonne Pyhäjärvi jatkuu pitkälle, mutta oma kunto ei olisi riittänyt polkemaan koko Pyhäjärveä ympäri. 


Vastarannalla tai itseasiassa Näsijärven rannalla Pispalan ja Pyynikin harjujen toisella puolella siintää Näsineula, jonka kupeessa on huvipuisto Särkänniemi. Näsijärven ympäri olisi hienoa myös pyöräillä, mutta huoltojoukko puuttuu ja kuntoni huomioiden reitti vaatisi vähintään teltan mukaan ja suuremman repun eväitä varten.



Rajasalmen sillan toisesta päästä löytyy pyöräilijälle helpotuskeidas, kahvilana ymmärtääkseni vallan maineikas. Mutta pyöräilijän tarpeet tulee sekä tyhjätyiksi että täytetyiksi. Kupponen kuumaa maistui erinomaisesti ja kyytipojaksi sai ottaa vettä. Ja nälkäisille löytyy ruokaisiakin vaihtoehtoja. Poikkesin rantaviivan tuntumassa nappaamassa kuvan sillasta, toisesta vinkkelistä.





Pirkkalan maalaismaisemaa. Matkalla tuli vastaan myös sodan muistomerkki, jonka äärelle pysähdyin hetkeksi.


Kaukana siintää Rajasalmen silta, vaikkei pyöräillen matka niin pitkältä tähän venevalkamaan tuntunutkaan. Kohde sijaitsee jossain Pereen nurkilla.


Pereen rannoilta näkymä Viikin saareen ja Pispalan harjulle. Viikin saareen pääsee reittilaivoilla useamman kerran päivässä. Saaressa taitaa vielä kesäisin olla tanssit ja ymmärtääkseni päivisin saa ruokaa tai ainakin kahvia. Kannattaa googlettaa, jos aikoo turisteilla Tampereella ja haluaa laivaristeilylle. 



Näkymä Pereen uuden asuinalueen rannoilta Tampereen keskustaan. Kaukana siintää omaan makuun ruma Torni hotelli Tampere. Monen onneksi minulta ei kysytty arkkitehtuurisia mielipiteitä, olisin sen kyllä ilmaissut.



Hatanpäällä sijaitsee erittäin kaunis Arboretum, jonka kahvilassa sai pyöräilijä taas hoitaa tarpeensa ja täydentää matkaeväistä vajunutta masuaan ihanaisella jäätelöllä. Ruskea rakennus on vanha sairaalaosasto. Itse olen työskennellyt sekä puistosairaalassa, joka sijaitsee ruskean rakennuksen takana, sekä kotihoidossa Hatanpäällä, jonka toimisto sijaitsee Huvilalla, Arboretumin läheisyydessä. Olisin kuvannut Arboretumin siltoja, mutta niillä oli hää-ym. kuvauksia menossa. Alue on laaja ja ruusuloisto alkaa olla parhaimmillaan. Jälleen kerran suosittelen googlettamaan paikan, on upea turistikohde. 


Tarkempi näkymä Tampereen keskustaa ja Torni hotelli Tamperetta kohti. Ratinan ranta on rakennettu täyteen kerrostaloja. Tavallinen tallaaja, tässä tapauksessa pyöräilijä, pohtii, että milloin koko komeus sortuu ja uppoaa Pyhäjärveen. 




Kiersin entistä työmatkareittiäni rantaa pitkin  kävelysillalle , joka vie Ratinan suvannon yli, Ratinasta kulkijan Laukontorille. Laukontori on avoinna kesäisin. Valikoimista löytyy marjoja, vihanneksia, perunoita sekä kahviloita ja grillejä. Laukontorilla on myös kirpputori toriaikana sekä satamassa on rantalaivoja janoisille, myös Ratinan puolella. Laukontorilta lähtevät risteilylaivat Viikin saareen ja kauemmaksikin. 




Kaarsin suvannon toiselta puolen Pyynikin reitin juureen, mutta tämä väsynyt matkailija, pyöräilijä, joka on joskus polkenut töistä kotiin Pyynikin rantareittiä ja muisti erittäin jyrkän mäen reitin varrelta, päätti oikaista normaalia työmatkareittiään Pyynikin harjun alapuolella olevan minigolfkentän ja Pyynikin torin kautta suoraan Pispalan valtatietä kotiin. Matkan varrella on erittäin hyvä pyöräilytie, jota pitkin oli väsyneemmänkin pyöräilijän helppo polkea Pispalaan vievä mäki ylös. Jos seuraavalla kerralla aloittaisin reitin Pyynikin rantoja pitkin, niin alkumatkasta jaksaisi polkea tuolle korkealle harjulle ja vaikka poiketa samalla Pyynikin näkötornissa ja täyttää matkamasu makoisalla ja kuuluisalla munkkikahvilan munkilla, niitä varmaan saa myös gluteenittomina.

PS. Tämä kirjoitusohjelma on niin vaikea, että en lähde erikseen kaikkia virheitäni korjaamaan, kun tämä siten poista kaiken kirjoittamani. Joten anteeksi äidinkielen puutteet, jotka saattavat häiritä sivuilleni eksynyttä lukijaa..







keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Pilvilinnoja





Jo pääsiäisenä laitoin pyörän kuntoon, kuvitellen pääseväni piankin korkkaamaan pyöräilykauden ja aloittamaan työmatkapyöräilyn. Toki töissä olen pyöräillyt lyhyitä matkoja asiakkaalta toiselle, mutta olen herkkä vilustumaan ja toista on pyöräillä tuo matka kotoa työmaalle tuiskussa ja tuulessa. Ensin, vielä vajaakuntoisena, pyöräillä jyrkkä ylämäki ylös Pispalan harjulle ja päästellä loppumatka vauhdilla alamäkeä alas kohti keskustaa. Siinä on keuhkoille haastetta ja en uskalla ottaa sairasloman riskiä, joten jään odottamaan hieman lämpöisempiä kelejä. Siitä huolimatta en ole malttanut olla hyödyntämättä paria hienoa ja suhteellisen lämmintä iltapäivää ja olen pyöräillyt pitkin Pyhäjärven rantoja. Toisena iltapäivänä taivas näyttäytyi aivan huikeana.

Arjen keskellä tarvitaan pilvilinnoja! Kevätiloa! Takatalvesta huolimatta kevät etenee.. <3


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Pöytälaatikkorunoilija..

En minä osaa kirjoitaa autonomiasta,
automaatiosta
automobiileista

yhdessä runossani kirjoitin linja-automatkasta
kirjoitin pojasta, jonka sinisissä silmissä häivähti poikani muisto
yhdessä runossani kirjoitin ymmärtäväisestä kanssamatkustajasta

kirjoitan pienistä tunteista
kirjoitan unista, joissa korjaan lapsuuden lastenvaunuja
niitä, joita kukaan ei keinuttanut

nämä runot minä piilotan pöytälaatikkoon
huomenna minä kirjoitan lauluja
huomenna


Olen talven ajan käynyt proosakurssia. Syksyllä aloitin sen ajatuksella, että jos mummouden ja lasten huolien keskellä jaksaisin panostaa myös itseeni. Välillä on tuntunut syntyvän tekstiä, jota itsekin on  osannut arvostanut enemmän. Välillä taas tulee tunne, että kirjoitan vain itselleni pöytälaatikko runoja, ajatelmia tai hajatelmia, kuten edellinen miesystäväni kuvaili tekstejäni.

Viime torstaina oli proosakurssin viimeinen osallistumiskerta ja tällaisen hieman alakuloa huokuvan tesktin sain aikaiseksi. En kuitenkaan enää jaksanut mennä itse kurssille ylitöiden, väsymyksen ja alakulon vuoksi. Sitä niin toivoo huolettomia päiviä, mutta vaikeudet eivät koskaan kysyy lupaa tullessaan. Kirjoitan avoimesti siksi, että jos joku samankaltaisissa ajatuksissa tätä joskus lukee.

Edellisten huolien helpottaessa olen  aina ajatellut, että nyt minulla vihdoin on taas aikaa ja energiaa myös hieman keskittyä itseeni ja keskittyä vaikka johonkin hyvään harrastukseen, kuten tämä proosakurssi oli. Mutta vaikeuksien edessä ihmisen elämänhallinta horjuu ja usko itseensä. Vaikka välillä olen jaksanut keskittyä normaaliin arkeen ja työ siinä kummasti auttaa, niin oman lapsen elämäntilanne vie sekä voimia että mielialaa alaspäin.

Koko tämän talven olen pelännyt, että lapseni sairastaa syöpää. Tutkimukset alkoivat syksyllä, kun tytär oli jo pitkän aikaa kipuillut ja imusolmukkeetkin ympäri kehoa olivat turvoksissa. Nyt kevättalvella on vihdoin tullut vastauksia ja kysymyksessä on suolistossa oleva syövän esiaste, jos olen oikein ymmärtänyt. Hoitona on kuitenkin solunsalpaajahoito ja kun oma lapsi sairastaa ja on kovin kipeäkin, niin ei sitä äitinä osaa olla huolehtimatta ja valvomatta öitään.
Monenlaisia unia on tullut nähtyä, painajaisia myöten ja tämä teksti syntyi yhdestä niistä. Koen, että tuo lastenvaunujen korjaaminen tuossa kyseisessä unessani kertoi itsestäni.

Proosakurssilla puhuttiin kliseistä, jotka liittyvät kirjoittamiseen. Yksi niistä on se, että tekstit syntyvät pelkästään inspiraatiosta. On totta, että pitää istua alas miettimään ja rakentamaan tekstiä, mutta sattumalta omat, mielestäni parhaat tekstit, ovat syntyneet inspiraatiosta. Tekeekö se minusta pöytälaatikkorunoilijan, mene ja tiedä. Mutta oli mukava kuitenkin kokeilla, että pystyykö itse yhtään kehittymään kirjoittamisessa. Mielestäni opin kyllä asioita ja näkemykseni lisääntyi sen suhteen, että mitä hyvä teksti pitää sisällään.

Vaikka minusta ei tulisi pöytälaatikkorunoilijaa kummempaa, niin aion jatkaa kirjoittamista joko inspiraation voimalla tai tarpeesta purkaa ajatuksiani. Toivon vain, että kevät ja kesä toisi tulleessaan myös positiivisia asioita, olisi aika muutamalle täyttymättömälle unelmalle, kuten vaikka uusi kamera, valokuvauskurssille osallistuminen tai vaikka proosakurssilla jatkaminen.

Kevätiloa kuitenkin toivon! "Joki juoksee niin kuin aina ennenkin..."