maanantai 13. maaliskuuta 2017

Nautittu Tohlopin antimista!

Tohlopin järvi ja luonto ympärillä tarjoavat monipuoliset liikunta- ja harrastusmahdollisuudet. Olen kiertänyt Tohlopin järven monet kerrat kävellen, käynyt suoalueella marjastamassa ja käynyt parissa avajaistapahtumassakin. Myös sauna lämpiää avantouijille. Tänä talvena innostuin uudesta harrastuksesta, luistelusta järven jäällä. Alkuun se oli aika jännittävää, kun viimeisestä luistelukerrasta jäähallissa oli yli kymmenen vuotta enkä lapsuuden jälkeen ole jäällä luistellut. Omistan vain naisten kaunoluistimet, mutta hyvin ajetulla jääradalla niilläkin pääsi alun kankeuden jälkeen hyvin eteenpäin. Koska jää elää säiden mukana, niin joka kerta ensimmäinen kierros meni rataan tutustuessa ja toisella uskalsi jo vähän päästellä.

Tohlopin luistelurataa pitää yksityinen yllä ja tämä mies mönkijäauransa kanssa on ajanut radan melkein päivittäin sääolosuhteet huomioiden. Ilmeisesti kausi alkaa olla ohi, vaikka vielä lauantaina näkyi mönkijä jäällä. Osallistuin lapsenlapseni kanssa Tohlopin luisteluradan avajaisiin ja sain lahjoittaa itsekin bensarahaa. Ymmärsin, että radan ylläpitäjä oli alun perin alkanut aurata rataa perheelleen ja tyttärelleen ja tottahan toki muutkin olivat huomanneet hienon radan.

Sen verran innostuin luistelusta, että tarkoituksena on hankkia kunnon retkiluistimet. Huomasin, että ihmisillä on monoon kiinnitettäviä teriä ja kun minulla on valmiina jo uudehkot monot, niin sellaiset päätin hankkia. Täytyy myös hankkia polvisuojat ym. suojavarusteita. Itse luistelin sen verran varovasti, että muut menivät vauhdilla ohi. Useimman viikon ehdin kuitenkin nauttia tästä upeasta harrastuksesta. Vaatii keskittymistä, mikä tarkoittaa sitä, että tämä on myös pääkopalle erittäin terveellinen harrastus. Radalle jää murheet ja huolet ja mieli lepää!




perjantai 27. tammikuuta 2017

Uni

Uni


Siivosin kahta taloa
Toisen pihamaalla sinä poimit lapsuudesta unohtuneita tavaroita
käteesi osui se hassu sininen lippalakki,
joka päässäsi pää kennossa katsoit ihaillen isääsi
miestä, joka rakasti sinua niin paljon,
ettei raaskinut vitsaa säästää

näetkö kannon nokassa kirveen?
kaada perintöpuut
karsi jokainen oksa
hio oksan kohdat ja puun syyt


huomisen unessa kuljen talossasi
lasken kuinka monta oksan reikää mahtuu yhteen hirteen
takan reunalla valokuvassa hymyilee lapsenlapsi
se sylissä pidetty

Omasta unesta syntynyt ja osin muokattu proosakurssia varten. Kirjoitettu 25.1.2017




Vielä päivä kerrallaan
vielä hetki kerrallaan
vielä askel kerrallaan
kuljen näissä maisemissa

huomisessa toivo

Nautitaan näistä valoisista päivistä! <3 Iloa tammikuun loppuun!

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kaikkea hyvää tähän vuoteen 2017!

Suomi juhlii tänä vuonna sadatta vuottaan! Laitan viime vuoden jokaiselta kuukaudelta kuvan kauniista luonnostamme. Paitsi heinäkuun kuva on naapuri maastamme Ruotsista, jossa meillä oli sisarustapaaminen.

Hankin uuden läppärin loppusyksystä ja vaikka niin olin suunnitellut olevani ahkera bloggaaja, elämä tuo tullessaan odottamattomia asioita, joita ei aina voi hallita. Tuntuu siltä, että arki, työ, mummuus ja yllättävät huolen aiheet vievät kaiken energian, joten on tullut lähinnä postattua kuviani parille foorumille ja tämän blogin ylläpitäminen on jäänyt vähemmälle.

Mie päätin, että en lupaa mitään tälle alkaneelle vuodelle, vaan kuten Facebookissa kirjoitin, niin toivon paljon ja sitä mitä minä toivon, sitä minä toivon täydestä sydämestäni. Toivon, että ei tarvitsi niin paljon murehtia, että ei tarvitsi niin paljon aina pelätä ja voisi taas viettää tavallista elämää tavallisine murheineen. Yhtä lapsistani tutkitaan ja tutkimukset ovat vielä kesken.. Kaiken keskellä yritän elää normaalia elämää, käydä töissä, olla mummu ja yrittää nauttia omasta arjesta ja kaikesta hyvästä mitä elämä antaa. Joten kaikkea hyvää teille, jotka tämän luette, toivon tähän vuoteen, voimia sinne missä niitä tarvitaan, iloa arjen keskelle ja hyviä päiviä mahdollisimman paljon!













Tämä valokuvaus on edelleen suuri intohimoni ja auttaa kaiken keskellä jaksamaan ja hetkeksi  unohtamaan arjen murheet. <3


keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Sokea piste


Sokea piste



Verkkokalvojesi

sokeassa pisteessä

piiloutuneena

itseltäsi



pakenet niitä päiviä

jolloin et jaksanut

olla läsnä

jolloin suru oli liian suuri



näkymättömissä

hengität haurasta ilmaa

rukoilet,

että vielä olisi

joku aamu armo uus

Proosakurssin aiheena oli sokea piste. Ensimmäinen säe tuli spontaanisti mieleen, muita jouduin työstämään. Keskimmäinen säe oli erilainen ja työstin sen uusiksi, konkreettisemmaksi, saamieni neuvojen mukaan. En ole varma ymmärsinkö neuvot oikein ja toimiiko runo tuollaisenaan, mutta itse satun pitämään siitä, en pelkästään sen takia, että olen sen itse kirjoittanut.

Mummuus on ihanaa aikaa, mutta kaiken keskellä olen edelleen äiti. Joskus tulee tunne, että oma elämä olisi suhteellisen hyvin reilassa ja kaikki hyvin, mutta lasten vaikeuksia ei ole helppoa seurata vierestä. Aina ei kaivata äidin apua eikä varsinkaan niitä hyvää tarkoittavia neuvoja. Hiljan tokaisin, että jotenkin kestää sen, että itse on tehnyt elämässään paljon virheitä, mutta on vaikea katsoa, kun omat lapset tekevät samoja virheitä. Jokainen äiti kokee syyllisyyttä äitiydessään jossain määrin, oletan. Itseltäni on poika kuollut ja muiden lasten ollessa pieniä, en aina huomannut surultani olla täysillä läsnä, joten joskus herää syyllisyys pienemmistäkin asioista, vaikka asialla ei olisi edes mitään tekemistä menneisyyden tai minun äitiyteni kanssa.








Viime aikoina kelit eivät todellakaan ole suosineet luonnossa liikkumista. Töissä on kerääntynyt pakollisia kilometrejä pyöräillen tai kävellen kelistä huolimatta. Niistä on toisaalta ollut tyytyväinen, kun sitten on voinut väsyneenä töiden jälkeen löhötä sohvalla hyvällä omalla tunnolla. Tänään sää suosi ja pääsin vihdoin parin tunnin lenkille nauttimaan auringosta ja lumesta.

Pojantytär oli viikonlopun mummulassa yökylässä eikä viitsitty juurikaan ulkoilla jäätävän tuulen takia. Lapsenlapseni Ilona rakastaa bussiajeluja, joten päätimme sellaisen tehdä vaihtelun vuoksi ja samalla haimme Sokokselta kynttilöitä pimeään valoa luomaan. Itselläni on uusi ajanjakso alkanut mummuuden myötä. Lasken vuodet uudestaan lastenlasten mukaan. Heidän nopeaa kehitystään on ihana seurata. Ilona on ikäisekseen pienen kokoinen ja puhuu kaksi vuotiaaksi yllättävän reippaasti pitkiä lauseita ja välillä vanhahtavasti kirjakieltä. Oli hauska bussiajelulla huomata vanhemman miehen yllättänyt reaktio, kun kuunteli meidän välistä keskustelua.  Toistaiseksi mummuus on ollut pelkää iloa nämä kaksi vuotta. Tänään tulee mummun iloksi myös tyttärentyttäreni Vantaalta äitinsä kanssa yhdeksi yöksi.

Rauhaisaa adventtiaikaa arjen kiireiden keskelle! <3
 

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Jatkumo


Avaruudessa
seinämän tuolla puolen
on myös elämää
taivas ei ole minun
uskontoni varassa


Viime viikon proosakurssin aiheena oli jatkumo. Päätin kokeilla tankarunoutta. Tekstissä en ota kantaa uskontoon. Tässä kaikessa on tarpeeksi ihmettelemistä yhdelle pienelle ihmiselle muutenkin. Kiitollisena nautin luonnosta ja sen ihmeistä. Valokuvaus on mielestäni kuin runoutta omalla tavallaan. Yhteen kuvaan voi rajata oleellisemman niin kuin runoonkin. Kenties tästä syystä molemmat ovat lähellä sydäntäni.





tiistai 8. marraskuuta 2016

Proosakurssin antia

Mielipidekirjoitus

Te kirjoitatte suurin otsikoin
vanhusten nälästä ja kehnosta ravinnosta

Mitä te tiedätte siitä nälästä
nälästä, joka kalvaa nuoren Lotan kehoa
aamusta iltaan
päivästä toiseen
hoitaessaan alati saapuvaa sotilaiden virtaa
muutaman pillerin ja parin näkkileivän voimin

Mitä te tiedätte siitä janosta
hellyyden janosta,
jota pieni sotaorpo tuntee
äidin kuollessa neljästoista lapsi kohdussaan,
isän taistellessa rintamalla

Mitä te tiedätte siitä,
kun nälkää ja janoa ei enää ole
kun yhtään murua ei rinnasta alas enää menee
kun sielu on saanut kyllin,
liikaa

Kirjoittakaa siitä nälästä ja janosta,
siitä ikävästä, joka syntyy,
kun vanhus istuu yksin
nojatuolissaan
kaivaten omaisiaan
eikä ketään ole käynyt
vaikka pyhäinpäivä
on jo illassa



Pitkästä aikaa kirjoitan taas tänne blogiini. Sain vihdoin itselleni ikioman läppärin ja päätin jatkaa näiden sivujen ylläpitämistä säännöllisen epäsäännöllisesti. Tarkoituksena jakaa edelleen kuviani ja tekstejäni, runon muodossa tai ilman muotoa sekä toki käydä lukemassa teidän kuulumisia, jotka vielä haluatte olla blogiystäviäni tai tuttujani.

Arki on jatkunut monimuotoisena suruineen ja iloineen. Minusta on matkanvarrella tullut tuplamummu. Mummuus vie paljon aikaa, kun haluaa sekä auttaa nuorta väkeä että mummuna seurata ilolla lastenlasten kehitystä ja nauttia heidän virkistävästä seurastaan, vaikka välillä sitten onkin aivan poikki vilkkaan viikonlopun jäljiltä.

Onneksi olen ajoissa ymmärtänyt myös ottaa tilaa ja aikaa itselleni arkisen työn ja touhun keskellä. Aloitin proosakurssin tänä syksynä. Toivon, että kehityn kirjoittajana, sillä tarkoitus on myös täällä ajatuksiani jakaa. Kritiikin vastaanottaminen oli itselleni yllättävän helppoa. On mukava saada monipuolista palautetta, varsinkin, kun osa palautteesta on ollut hyvää. On ollut erilaista työstää tekstiä kuin vain purkaa sydäntään kirjoittamalla. Olen alkanut näkemään myös aiemmat pöytälaatikkotekstini/runoni erilaisin silmin ja vaikka tunnistan niistä tunteeni, olen huomannut, että esimerkiksi osa runoistani on hyvin keskeneräisiä. Mutta on myös ollut ilo havaita, että jotkut runoistani, myös muutama täällä julkaisemani, ovat aivan hyviä sellaisenaan.

Toivotaan pakkasen ja kylmän viiman keskelle myös lunta valaisemaan alati pimeää maisemaa, valoa ja iloa päiviin! Näkemisiin! :)

tiistai 16. helmikuuta 2016

Valoa kohti!


Viime vuosi oli monine tapahtumineen sekä iloa että surua täynnä. Myös tämä vuosi alkoi läheisen ihmisen hautajaisilla. Toivon vain, että osaan olla oikealla tavalla rinnallakulkijana. Olla siinä hetkessä missä minua tarvitaan.


Mieli pyrkii kaiken keskellä valoa kohti ja vaikka olen oppinut olla toivomatta suuria uuden vuoden kynnyksellä, niin jälleen kerran uskallan toivoa ja kulkea valoa kohti.


Tämän talven luonto on tarjonnut sekä aurinkoa että harmaita päiviä, sitä elämän tuttua kiertokulkua.


Vuoden alusta sain itsestäni sen verran irti, että hankin vihdoin jälleen salikortin tai pikemminkin nyt kulkuavaimen. Joten pääsen harrastamaan liikuntaa monella tapaa. Onneksi tuo liikunta luonnossa on lähes ilmaista. Toki hyvät kengät kannattaa aina olla jalassa, jottei näillä keleillä jää liikkuminen nilkan venähdysten ym. myötä.




Lauantaia-aamuna suuntasin luontoon, auringon kutsu oli niin voimakas monen sateisen päivän jälkeen. Tänäänkin aurinko paistaa niin kutsuvana Tohlopin järven yllä, mutta tunnit eivät päivässä riitä, joten suuntaan salille ennen iltavuoroa.


Pitää pitää kiinni hyvin alkaneesta saliharrastuksesta. Jo näin lyhyen ajan jälkeen huomaan jo hieman voimaantuneeni. Hyvin jaksoin seitsemän päivän työputken ja lääkärin määrämässä verenpaineseurannassa huomasin paineidenkin helpottaneen. Voimia tarvitaan välillä rantautuvien harmaiden päivien keskellä! Aloitin saliharrastuksen poikani kuoleman jälkeen, kun elämä painoi hartioita. Fysioterapeutti ohjasi tämän hyvän harrastuksen pariin. Kyllä tuo kropan ryhti antaa kummasti ryhtiä muuhunkin elämään. Me olemme psykofyysinen kokonaisuus. 


Tämä viimeinen kuva on muistojen maisemista Jyväskylästä. Tuolla rannalla kuljimme niin monet kerrat äitini kanssa, viimeisinä kuukausina voimien vähetessä ja ennen hoivakotiin siirtymistä vauhti hiipui askel askeleelta. Sain viettää muutaman päivän veljeni perheen luona voimaantumassa vuoden alussa. Vaikka itsetään huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää, tarvitsemme me läheisiä rinnallemme joka päivä, vaikka emme heitä joka päivä näkisikään. Tieto, että minulla on joku, monesti riittää. Kuten google+ -sivulla eräs totesi: ystävän päivä on joka päivä.

Vaikka en nykyään niin usein ehdi tänne kurkistaa tai kirjoittaa, ja omaakin läppäriä odotellessa, nautin muiden postauksista! 
Joten Kiitos blogiystävyydestä!