keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Pilvilinnoja





Jo pääsiäisenä laitoin pyörän kuntoon, kuvitellen pääseväni piankin korkkaamaan pyöräilykauden ja aloittamaan työmatkapyöräilyn. Toki töissä olen pyöräillyt lyhyitä matkoja asiakkaalta toiselle, mutta olen herkkä vilustumaan ja toista on pyöräillä tuo matka kotoa työmaalle tuiskussa ja tuulessa. Ensin, vielä vajaakuntoisena, pyöräillä jyrkkä ylämäki ylös Pispalan harjulle ja päästellä loppumatka vauhdilla alamäkeä alas kohti keskustaa. Siinä on keuhkoille haastetta ja en uskalla ottaa sairasloman riskiä, joten jään odottamaan hieman lämpöisempiä kelejä. Siitä huolimatta en ole malttanut olla hyödyntämättä paria hienoa ja suhteellisen lämmintä iltapäivää ja olen pyöräillyt pitkin Pyhäjärven rantoja. Toisena iltapäivänä taivas näyttäytyi aivan huikeana.

Arjen keskellä tarvitaan pilvilinnoja! Kevätiloa! Takatalvesta huolimatta kevät etenee.. <3


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Pöytälaatikkorunoilija..

En minä osaa kirjoitaa autonomiasta,
automaatiosta
automobiileista

yhdessä runossani kirjoitin linja-automatkasta
kirjoitin pojasta, jonka sinisissä silmissä häivähti poikani muisto
yhdessä runossani kirjoitin ymmärtäväisestä kanssamatkustajasta

kirjoitan pienistä tunteista
kirjoitan unista, joissa korjaan lapsuuden lastenvaunuja
niitä, joita kukaan ei keinuttanut

nämä runot minä piilotan pöytälaatikkoon
huomenna minä kirjoitan lauluja
huomenna


Olen talven ajan käynyt proosakurssia. Syksyllä aloitin sen ajatuksella, että jos mummouden ja lasten huolien keskellä jaksaisin panostaa myös itseeni. Välillä on tuntunut syntyvän tekstiä, jota itsekin on  osannut arvostanut enemmän. Välillä taas tulee tunne, että kirjoitan vain itselleni pöytälaatikko runoja, ajatelmia tai hajatelmia, kuten edellinen miesystäväni kuvaili tekstejäni.

Viime torstaina oli proosakurssin viimeinen osallistumiskerta ja tällaisen hieman alakuloa huokuvan tesktin sain aikaiseksi. En kuitenkaan enää jaksanut mennä itse kurssille ylitöiden, väsymyksen ja alakulon vuoksi. Sitä niin toivoo huolettomia päiviä, mutta vaikeudet eivät koskaan kysyy lupaa tullessaan. Kirjoitan avoimesti siksi, että jos joku samankaltaisissa ajatuksissa tätä joskus lukee.

Edellisten huolien helpottaessa olen  aina ajatellut, että nyt minulla vihdoin on taas aikaa ja energiaa myös hieman keskittyä itseeni ja keskittyä vaikka johonkin hyvään harrastukseen, kuten tämä proosakurssi oli. Mutta vaikeuksien edessä ihmisen elämänhallinta horjuu ja usko itseensä. Vaikka välillä olen jaksanut keskittyä normaaliin arkeen ja työ siinä kummasti auttaa, niin oman lapsen elämäntilanne vie sekä voimia että mielialaa alaspäin.

Koko tämän talven olen pelännyt, että lapseni sairastaa syöpää. Tutkimukset alkoivat syksyllä, kun tytär oli jo pitkän aikaa kipuillut ja imusolmukkeetkin ympäri kehoa olivat turvoksissa. Nyt kevättalvella on vihdoin tullut vastauksia ja kysymyksessä on suolistossa oleva syövän esiaste, jos olen oikein ymmärtänyt. Hoitona on kuitenkin solunsalpaajahoito ja kun oma lapsi sairastaa ja on kovin kipeäkin, niin ei sitä äitinä osaa olla huolehtimatta ja valvomatta öitään.
Monenlaisia unia on tullut nähtyä, painajaisia myöten ja tämä teksti syntyi yhdestä niistä. Koen, että tuo lastenvaunujen korjaaminen tuossa kyseisessä unessani kertoi itsestäni.

Proosakurssilla puhuttiin kliseistä, jotka liittyvät kirjoittamiseen. Yksi niistä on se, että tekstit syntyvät pelkästään inspiraatiosta. On totta, että pitää istua alas miettimään ja rakentamaan tekstiä, mutta sattumalta omat, mielestäni parhaat tekstit, ovat syntyneet inspiraatiosta. Tekeekö se minusta pöytälaatikkorunoilijan, mene ja tiedä. Mutta oli mukava kuitenkin kokeilla, että pystyykö itse yhtään kehittymään kirjoittamisessa. Mielestäni opin kyllä asioita ja näkemykseni lisääntyi sen suhteen, että mitä hyvä teksti pitää sisällään.

Vaikka minusta ei tulisi pöytälaatikkorunoilijaa kummempaa, niin aion jatkaa kirjoittamista joko inspiraation voimalla tai tarpeesta purkaa ajatuksiani. Toivon vain, että kevät ja kesä toisi tulleessaan myös positiivisia asioita, olisi aika muutamalle täyttymättömälle unelmalle, kuten vaikka uusi kamera, valokuvauskurssille osallistuminen tai vaikka proosakurssilla jatkaminen.

Kevätiloa kuitenkin toivon! "Joki juoksee niin kuin aina ennenkin..."


maanantai 13. maaliskuuta 2017

Nautittu Tohlopin antimista!

Tohlopin järvi ja luonto ympärillä tarjoavat monipuoliset liikunta- ja harrastusmahdollisuudet. Olen kiertänyt Tohlopin järven monet kerrat kävellen, käynyt suoalueella marjastamassa ja käynyt parissa avajaistapahtumassakin. Myös sauna lämpiää avantouijille. Tänä talvena innostuin uudesta harrastuksesta, luistelusta järven jäällä. Alkuun se oli aika jännittävää, kun viimeisestä luistelukerrasta jäähallissa oli yli kymmenen vuotta enkä lapsuuden jälkeen ole jäällä luistellut. Omistan vain naisten kaunoluistimet, mutta hyvin ajetulla jääradalla niilläkin pääsi alun kankeuden jälkeen hyvin eteenpäin. Koska jää elää säiden mukana, niin joka kerta ensimmäinen kierros meni rataan tutustuessa ja toisella uskalsi jo vähän päästellä.

Tohlopin luistelurataa pitää yksityinen yllä ja tämä mies mönkijäauransa kanssa on ajanut radan melkein päivittäin sääolosuhteet huomioiden. Ilmeisesti kausi alkaa olla ohi, vaikka vielä lauantaina näkyi mönkijä jäällä. Osallistuin lapsenlapseni kanssa Tohlopin luisteluradan avajaisiin ja sain lahjoittaa itsekin bensarahaa. Ymmärsin, että radan ylläpitäjä oli alun perin alkanut aurata rataa perheelleen ja tyttärelleen ja tottahan toki muutkin olivat huomanneet hienon radan.

Sen verran innostuin luistelusta, että tarkoituksena on hankkia kunnon retkiluistimet. Huomasin, että ihmisillä on monoon kiinnitettäviä teriä ja kun minulla on valmiina jo uudehkot monot, niin sellaiset päätin hankkia. Täytyy myös hankkia polvisuojat ym. suojavarusteita. Itse luistelin sen verran varovasti, että muut menivät vauhdilla ohi. Useimman viikon ehdin kuitenkin nauttia tästä upeasta harrastuksesta. Vaatii keskittymistä, mikä tarkoittaa sitä, että tämä on myös pääkopalle erittäin terveellinen harrastus. Radalle jää murheet ja huolet ja mieli lepää!




perjantai 27. tammikuuta 2017

Uni

Uni


Siivosin kahta taloa
Toisen pihamaalla sinä poimit lapsuudesta unohtuneita tavaroita
käteesi osui se hassu sininen lippalakki,
joka päässäsi pää kennossa katsoit ihaillen isääsi
miestä, joka rakasti sinua niin paljon,
ettei raaskinut vitsaa säästää

näetkö kannon nokassa kirveen?
kaada perintöpuut
karsi jokainen oksa
hio oksan kohdat ja puun syyt


huomisen unessa kuljen talossasi
lasken kuinka monta oksan reikää mahtuu yhteen hirteen
takan reunalla valokuvassa hymyilee lapsenlapsi
se sylissä pidetty

Omasta unesta syntynyt ja osin muokattu proosakurssia varten. Kirjoitettu 25.1.2017




Vielä päivä kerrallaan
vielä hetki kerrallaan
vielä askel kerrallaan
kuljen näissä maisemissa

huomisessa toivo

Nautitaan näistä valoisista päivistä! <3 Iloa tammikuun loppuun!

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kaikkea hyvää tähän vuoteen 2017!

Suomi juhlii tänä vuonna sadatta vuottaan! Laitan viime vuoden jokaiselta kuukaudelta kuvan kauniista luonnostamme. Paitsi heinäkuun kuva on naapuri maastamme Ruotsista, jossa meillä oli sisarustapaaminen.

Hankin uuden läppärin loppusyksystä ja vaikka niin olin suunnitellut olevani ahkera bloggaaja, elämä tuo tullessaan odottamattomia asioita, joita ei aina voi hallita. Tuntuu siltä, että arki, työ, mummuus ja yllättävät huolen aiheet vievät kaiken energian, joten on tullut lähinnä postattua kuviani parille foorumille ja tämän blogin ylläpitäminen on jäänyt vähemmälle.

Mie päätin, että en lupaa mitään tälle alkaneelle vuodelle, vaan kuten Facebookissa kirjoitin, niin toivon paljon ja sitä mitä minä toivon, sitä minä toivon täydestä sydämestäni. Toivon, että ei tarvitsi niin paljon murehtia, että ei tarvitsi niin paljon aina pelätä ja voisi taas viettää tavallista elämää tavallisine murheineen. Yhtä lapsistani tutkitaan ja tutkimukset ovat vielä kesken.. Kaiken keskellä yritän elää normaalia elämää, käydä töissä, olla mummu ja yrittää nauttia omasta arjesta ja kaikesta hyvästä mitä elämä antaa. Joten kaikkea hyvää teille, jotka tämän luette, toivon tähän vuoteen, voimia sinne missä niitä tarvitaan, iloa arjen keskelle ja hyviä päiviä mahdollisimman paljon!













Tämä valokuvaus on edelleen suuri intohimoni ja auttaa kaiken keskellä jaksamaan ja hetkeksi  unohtamaan arjen murheet. <3


keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Sokea piste


Sokea piste



Verkkokalvojesi

sokeassa pisteessä

piiloutuneena

itseltäsi



pakenet niitä päiviä

jolloin et jaksanut

olla läsnä

jolloin suru oli liian suuri



näkymättömissä

hengität haurasta ilmaa

rukoilet,

että vielä olisi

joku aamu armo uus

Proosakurssin aiheena oli sokea piste. Ensimmäinen säe tuli spontaanisti mieleen, muita jouduin työstämään. Keskimmäinen säe oli erilainen ja työstin sen uusiksi, konkreettisemmaksi, saamieni neuvojen mukaan. En ole varma ymmärsinkö neuvot oikein ja toimiiko runo tuollaisenaan, mutta itse satun pitämään siitä, en pelkästään sen takia, että olen sen itse kirjoittanut.

Mummuus on ihanaa aikaa, mutta kaiken keskellä olen edelleen äiti. Joskus tulee tunne, että oma elämä olisi suhteellisen hyvin reilassa ja kaikki hyvin, mutta lasten vaikeuksia ei ole helppoa seurata vierestä. Aina ei kaivata äidin apua eikä varsinkaan niitä hyvää tarkoittavia neuvoja. Hiljan tokaisin, että jotenkin kestää sen, että itse on tehnyt elämässään paljon virheitä, mutta on vaikea katsoa, kun omat lapset tekevät samoja virheitä. Jokainen äiti kokee syyllisyyttä äitiydessään jossain määrin, oletan. Itseltäni on poika kuollut ja muiden lasten ollessa pieniä, en aina huomannut surultani olla täysillä läsnä, joten joskus herää syyllisyys pienemmistäkin asioista, vaikka asialla ei olisi edes mitään tekemistä menneisyyden tai minun äitiyteni kanssa.








Viime aikoina kelit eivät todellakaan ole suosineet luonnossa liikkumista. Töissä on kerääntynyt pakollisia kilometrejä pyöräillen tai kävellen kelistä huolimatta. Niistä on toisaalta ollut tyytyväinen, kun sitten on voinut väsyneenä töiden jälkeen löhötä sohvalla hyvällä omalla tunnolla. Tänään sää suosi ja pääsin vihdoin parin tunnin lenkille nauttimaan auringosta ja lumesta.

Pojantytär oli viikonlopun mummulassa yökylässä eikä viitsitty juurikaan ulkoilla jäätävän tuulen takia. Lapsenlapseni Ilona rakastaa bussiajeluja, joten päätimme sellaisen tehdä vaihtelun vuoksi ja samalla haimme Sokokselta kynttilöitä pimeään valoa luomaan. Itselläni on uusi ajanjakso alkanut mummuuden myötä. Lasken vuodet uudestaan lastenlasten mukaan. Heidän nopeaa kehitystään on ihana seurata. Ilona on ikäisekseen pienen kokoinen ja puhuu kaksi vuotiaaksi yllättävän reippaasti pitkiä lauseita ja välillä vanhahtavasti kirjakieltä. Oli hauska bussiajelulla huomata vanhemman miehen yllättänyt reaktio, kun kuunteli meidän välistä keskustelua.  Toistaiseksi mummuus on ollut pelkää iloa nämä kaksi vuotta. Tänään tulee mummun iloksi myös tyttärentyttäreni Vantaalta äitinsä kanssa yhdeksi yöksi.

Rauhaisaa adventtiaikaa arjen kiireiden keskelle! <3
 

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Jatkumo


Avaruudessa
seinämän tuolla puolen
on myös elämää
taivas ei ole minun
uskontoni varassa


Viime viikon proosakurssin aiheena oli jatkumo. Päätin kokeilla tankarunoutta. Tekstissä en ota kantaa uskontoon. Tässä kaikessa on tarpeeksi ihmettelemistä yhdelle pienelle ihmiselle muutenkin. Kiitollisena nautin luonnosta ja sen ihmeistä. Valokuvaus on mielestäni kuin runoutta omalla tavallaan. Yhteen kuvaan voi rajata oleellisemman niin kuin runoonkin. Kenties tästä syystä molemmat ovat lähellä sydäntäni.