(Proosakurssin antia)
Oli kahvin aika ja
asukkaita yritettiin saada hereille. Uni tuntui maistuvan lounaan
päälle. Siinä nyt Ilma torkkui suu auki eikä edes kahvin tuoksu
herättänyt päiväunilta, vaikka Ilma oli kuulunut niihin, jotka
eivät pystyneet aloittamaan aamua ilman kunnon pannukahvia. Kenties
suodatinkahvin tuoksu ei ollut tarpeeksi väkevää houkuttelemaan
häntä hereille.
Ilma oli tullut
evakkona sodan aikaan rajan takaa Karjalasta ja oli kokenut kovia
läpi elämän. Ilma oli sitkeää tekoa eikä ollut antanut pienten
asioiden itseään lannistaa. Hän ei ymmärtänyt masennusta ja oli
vahvasti ollut aina sitä mieltä, että nykyihmisten masennus johtui
laiskuudesta ja tekemättömyyden puutteesta.
Enää Ilma ei
kertonut tarinoita. Hyvä, kun vielä jaksoi joskus silmänsä avata
ja virnistää suupielensä pieneen ilkikuriseen hymyyn. Ilma oli
perinyt karjalaisen, iloisen mielen ja oli jaksanut nauraa, jopa
niissä tilanteissa, joissa heikompi olisi lannistunut. Ilma rakasti
kertoa tarinoita lapsuudestaan ja erään tällaisen tarinan sain
minäkin kunnian kerran kuulla.
Kyseisenä syksynä
Ilmalla ei ollut muita sopivia kenkiä kuin yhdet vaatimattomat
kumisaappaat. Isosiskoltakin jääneet, kulahtaneet nahkakengät
olivat jo liian pienet eikä isä antanut niitä enää laittaa
jalkaan. Ilmaa hävetti kuitenkin kulkea kumisaappaissa, joten hän
yritti salaa livistää kouluun niillä liian pienillä
nahkakengillä. Mieluummin hän kestäisi kipua varpaissa kuin sitä
alituista kiusaamista, jonka kohteeksi hän karjalaisena ja siksi
outona tyttönä joutui. Mutta isä tuli portaissa vastaan ja
suuttui, Ilman mielestä aivan kohtuuttomasti, nähdessään ne liian
pienet nahkakengät hänen jaloissaan. Isä käski vaihtaa saappat
jalkaan ja tulla sitten suoraan koulusta kotiin.
Ilman päästyä
porstuasta pieneen keittiöön, isä komensi hänet pimeään
komeroon miettimään tottelemattomuuksiaan. Isän ankaruudesta
huolimatta hän ei jaksanut pelätä isää, isän tyttö kun oli
kuitenkin. Siellä pimeässä komerossa, muilta rauhassa, oli hyvä
miettiä parempia keinoja salakuljettaa nahkakengät koulutielle.
Ilma joutui oleman tarpeeksi kauan komerossa, hän ehti laatia
sotasuunnitelman seuraavaksi aamuksi. Hän lähtisi kumisaappaat
jalassa kouluun ja vaihtaisi reppuun piilotetut nahkakengät
jalkaansa polun varrella olevan ison kuusen takana.
Tätä tarinaa
kertoessa Ilma oli hymyillyt niin leveästi, että kasvojen jokainen
ryppy oli nauranut mukana. Ilma oli myös pyytänyt nöyrästi
Jumalalta anteeksi, kun oli niin suuren synnin tehnyt ja rikkonut
omaa rakasta isäänsä vastaan aikoinaan. Ilman tarinoita tulisi
vielä ikävä.
Ilma oli aikoinaan
ollut vahva nainen ja tomera ääni oli kertonut vahvoista
keuhkoista, mutta elämänsä ehtoopuolella hän oli kärsinyt
astmasta, joka oli aiheutunut paperitehtaan pölystä. Ilman hengitys
oli muuttunut ohueksi ja viime päivinä hänellä oli ollut jo
hengityskatkoja. Siinä häntä katsellessani olin näkevinäni
pienen ilkikurisen hymyn häivähtävän hänen kasvoillaan, ikään
kuin hän olisi ollut muistoissaan taas salakuljettamassa niitä
nahkakenkiä.
Tehtävän tarkoitus oli kirjoittaa nimestä, joka esiintyisi tarkoituksensa vastaisessa merkityksessä. Minulle tuli mieleen parikin työurani aikana kohtaamaani ihmistä ja heidän ihanat tarinansa. Tässä tarinassa yhdistin useamman henkilöhahmon samaksi päähenkilöksi.
Sain palautetta, että kirjoitin liikaa sota-ajan köyhyydestä ja olisin voinut jättää tuon nahkakenkäepisodin kirjoittamatta, mutta mielestäni se oli juuri se ydintarina, jonka ympärille rakensin koko tarinani Ilma Virrasta. Sen verran muutin tekstiäni, että poistin kappaleen, joka korosti köyhyyttä, koska tarkoitukseni oli korostaa näiden tervaskantojen sitkeyttä. He ovat selvinneet sodasta ja muista rankoista kokemuksista ja kaikesta huolimatta jaksavat hymyillä, välillä väsyneellekin, ovesta tulevalle hoitajalle.
Aikomuksenani oli kirjoittaa pakina. Ilmeisesti en siinä aivan onnistunut, koska sain kyllä hyvää palautetta tekstin sujuvuudesta, mutta myös kommentin tekstin tasapaksuisuudesta.
Yrittänyttä ei laiteta ja ehkä harjoituksen myötä osaan joskus sellaisenkin kirjoittaa.
Seuraavaksi kerraksi pitäisi kirjoittaa teksti ärsyttävästä persoonasta, tämän persoonan omasta näkökulmastaan. Niin, että hän esimerkiksi on itseään täynnä ja luulee itsestään paljon, mutta muiden mielestä on pelkkä narsistinen paska, jos tällainen ilmaisu sallitaan. Tehtävä on mielestäni vaikea ja tuskin tuosta aiheesta runoa syntyy. Katsotaan, synnytänkö yhtään mitään.
Päiviin mahtuu paljon, liian paljon ja silti on välillä niin tyhjä olo. Eikä tämä synkkä syksyinen päivä paranna mielialaa. Syksyn upeat värit kuitenkin piristävät ja kaikesta huolimatta toivon lämmintä lokakuuta.
