perjantai 10. tammikuuta 2014

Temppeliaukion kirkossa muistojen äärellä




Vuoden vaihde ja pieni loma alkoivat palautumisella ja hyvän ystävättären, kuolleen veljeni naisystävän tapaamisella. Hänen pyynnöstään poikkesimme Temppeliaukion kirkossa. Turisteista huolimatta siellä lepäsi rauha. En ollut käynyt siellä veljeni hautajaisten jälkeen, joten en muistanut, että kuinka kaunista siellä on. Vaikka sielu lepäsi, tavallaan harmitti ettemme olleet ainoita paikalla. Muistoja tulvi mieleen. Toisaalta on pakko myöntää, että niin paljon erilaisia yksityiskohtia oli tarjolla kameran ikuistettavaksi, että olisin halunnut täysin rauhassa keskittyä kuvamaan muiden ikäänkuin häiritsemättä. Hyvällä tavalla kuitenkin pääsin irti hetkeksi arjesta ja sain jakaa hetken muistoja hiljaisuudessa ystävättären seurassa.

Vuosi alkoi hyvissä merkeissä. Sain rauhoittua myös hetkeksi viettämään kahden keskistä aikaa miesystäväni seurassa ja löysimme yhdessä taas liikunnan ilon ja sen tuoman virkistyksen. Myös vanhempi tytär yllätti pikaisella vierailullaan.

Sain myös maksettua viimeisen laskun vanhan asunnon remontista ja näin jättää täysin taakseni yhden elämän vaiheen. Nyt elän kädestä suuhun maksaen vuokraa ja talous rullaa omalla painollaan. Jotenkin on hyvin vapaa olo, elämä on mahdollisuuksia täynnä ja unelmia täytetään  tilaisuuksien tullessa. Edessä on tänä vuonna sukutapaaminen ja parit 50-vuotisjuhlat sekä pieni ulkomaan matka on suunnitteilla. Vaelluskengätkin sain hankittua syksyn vaellusta varten.

Sain myös matkan varrella ilouutisen, mutta sitä minulla ei vielä ole lupa julkaista, joten paljon on odotettavissa tänä vuonna. Monta vaihetta päättyy ja monta uutta sivua käännetään, mutta kaikki ajallaan.
Näin alkuun odotan pysyvää lumipeittoa ja sitä, että pääsisin yksin tai yhdessä hiihtämään, lumikenkäilemään tai muuten nauttimaan hetken talvesta ja aurinkoisista hangista.

Meidän ihana joulupukki töissä ( oli yksi vanhuksista, jolla muisti on jo huono, mutta pukin rooli tuli ikäänkuin selkäytimestä) kehoitti liikkumaan ja taas liikkumaan. Otetaan neuvosta vaarin ja luvataan hoitaa itseämme tänä keväänä. Kaikille sopivasti aherrusta,  liikuntaa, lepoa ja rentoa oloa! Iloa ja valoa päiviin <3