lauantai 21. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

Joulun iloa toivon
lepoa arjen keskellä 
paljon lämpimiä hetkiä 
rakkaiden kanssa!


torstai 12. joulukuuta 2013

Äitini 85 v.

(Sukumme matriarkka, kuten siskoni mammaani nimittää)
Äitini pääsi vihdoin Hannalaan. Tänä päivänä ei ole vanhainkoteja. Tämän paikan virallista nimeä en vielä tiedä. Oman yksikköni nimi, jossa työskentelen, muuttuu vuoden alusta monipuoliseksi palvelukeskukseksi. Nyky mittapuun mukaan äidilläni kävi tuuri, hän pääsi yhden hengen huoneeseen. Hän saa sinne omia huonekalujaan ja tuttuja tavaroita. Näin on monella, mutta ei kaikilla vanhuksilla. Äitini on onnekas.
Olen tytär, mutta samalla myös lähihoitaja, joten katson asiaa monesta näkövinkkelistä.
Äidin omasta näkövinkkelistä ajatellen, en usko, että hän kokee oloaan niin onnekkaaksi. Äitini toive oli saada elää kotona loppuun saakka. Hän saa kuitenkin istua omassa modernissa keinussa ja virkeinä hetkinä katsoa omasta televisiosta lempisarjojaan. Keinustuoli on yhteinen lahjamme, meiltä 8 lapselta, äidin 80-vuotispäivänä. Rakkaan veljen ansiosta äidillä on kaikki nykymukavuudet ja lempimusiikki saatavilla.

Äitini ehti täyttää sairaalassa 85 vuotta. Pahaltahan se tuntui aluksi, varsinkin, kun en päässyt paikalle. Soitin äidille kuitenkin sinä päivänä ja hän olikin yllättävän hilpeällä päällä omana syntymäpäivänään, joulukuun alussa. Äiti nauroi hersyvästi, kun eräs miespotilas oli kehunut häntä pöydän yli nätiksi tytöksi, häntä 85 vuotiasta vanhaa naista.  Toivon äidille virkeitä päiviä vanhainkodissa, vanhusten keskuksessa tai miksi me ikinä keksimmekin äitiemme ja isiemme ehtookotia kutsua. Ja pari komeaa mieshoitajaa piristämään mieltä arjen keskelle. Näkisitte omat naisasukkaani, kuinka silmä kirkastuu mieshoitajan nähdessä, mutta se on jo toinen tarina.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Moninainen syksy!



Syksy on mennyt kipuillessa asunnon myynnin kanssa. Onhan se ollut iso taloudellinen taakka ja horjuttanut elämän hallintaa kaikkeen uuteen sopeutuessa. Mutta se on vihdoin myyty! Nyt voi täysin rinnoin keskittyä elämään uudella kotiseudulla.
Kroppa ilmeisesti antoi periksi, kun mielikin sai rentoutua. Viimeiset kolme päivää on mennyt "pakkolevon" parissa, flunssaa parannellessa. Olen ymmärtänyt levätä, vaikka onkin harmittanut, etten ole päässyt ulos ihanaan loppusyksyn aurinkoon, joka on hellinyt meitä läsnäolollaan myrskyn keskellä.
Jotenkin tuo on ollut tämän syksyn teema, iloa, valoa, varjoa ja myrskyäkin vuoronperään. Kaiken keskellä on huoli edelleen omasta äidistä läsnä. Reilu viikko sitten tyhjäsimme hänen asuntonsa. Monta muistoa pakkattuina pahvilaatikkoihin. Äiti oli säästänyt vanhoja kankaita, niihin oli hyvä pakata lasiesineitä. Omat vanhempamme ovat olleet säästäväisiä ja siellä he odottavat sairaaloissa niitä pitkäaikaislaitospaikkoja, joita yhteiskunnalla ei ole varaa heidän säästämisestään huolimatta aina tarjota. Oman äidin kohdalla toivon, että hän jaksaa sinnitellä seuraavat viikot. Voin vain kuvitella hänen tuntemuksiaan siellä sairaalasängyn pohjalla, kun ote elämänhallinnasta lipsuu. Toivon sydämestäni, että mammani ote elämästä ei vielä lipsu. Niin sitkeä sydän on äidilläni ollut elämän myrskyissä.
Katson ulos ikkunasta ja siellä tuuli heiluttaa lehtensä jo kauan sitten tipputtaneita koivuja sinistä taivasta vasten. Istun kääriytyneenä vilttiin ja annan auringon lämmittää selkääni! Otan kiinni tästä hetkestä!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Vastaus Anskun haasteeseen :)

Aika rankka työpäivä on takana eikä syksyinen sade isommin ylentänyt mieltä. Joten nyt on hyvä hiljaisuudessa vastata kysymyksiin. Päivä tuntuu sen verran pään "tönkkyytenä", että tyydyn vain vastaamaan, nyt ei riitä inspiraatiota kehittämään uusia kysymyksiä.
Kotona on hiljaista, kun tyttäreni lähti siskoni matkaan mammaamme katsomaan Jyväskylään ja samalla olemaan serkulleen seurana. Pian täytyy äidin koti olla pakattuna ja päätettynä, että mitä voi ottaa mukaan viimeiselle etapille eli vanhainkotiin.


(Lapsuuden koti. Jätetty taakse jo vuonna -75 perheemme muuttaessa Ruotsiin)

1. Elämäsi tähän asti hienoin kokemus?
Kyllä se on ollut omien (neljän) lasten syntyminen. 

2. Millaisia blogeja luet mieluiten?
Tarinoita ihmisten elämästä ja arjesta. Tietoa hakiessani olen myös käynyt lukemassa määrätystä aiheesta kirjoitettuja blogeja, kuten esim. jonkun vaellusblogia, kun olin kiinnostunut vaelluksesta ulkomailla. Joskus surffailen blogista toiseen ja näin saatan löytää mielenkiintoisia tarinoita. 
 
3. Viime kesän paras muistosi?
Oli saada tutustua isän siskoon ja tätä kautta kuulla isän elämästä tarinoita/asioita, joita ei ollut aiemmin  kuullut.

4. Paras lapsuusajan muistosi?
Parasta on vaikea valita. Äkkiseltään tulee mieleen ne talviset heinänhakuretket. Hevonen veti rekeä ja siinä istuin isän turvallisessa kainalossa, tarvitsematta pelätä, nauttien vauhdin hurmasta keskellä Karjalaista metsämaisemaa.

5. Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajallasi?
Samoilla luonnossa, välillä kamera kädessä. Lukea, löhötä, levätä, saleilla, seurustella ja voimia arkeen kerätä :)

6. Suurin haaveesi?
 Nähdä lapseni elävän tasapainoista ja hyvää elämää. Sen rinnalla itse uskaltaa nauttia elämän tuomista mahdollisuuksista esim. matkustamisesta ulkomailla. 

7. Suosikkinäyttelijäsi?
 Jack Nicholson, karismaattinen mies.

8. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi?
Svinalängorna. Koskettava tarina suomalaisen tytön lapsuudesta 70-luvun Ruotsissa alkoholisti perheen tyttärenä. 
 
9. Minne matkustaisit, jos sinulla olisi mahdollisuus matkustaa minne haluat?
Avaruuteen.
 
10. Mielivärisi sekä vaatetuksessa että sisustuksessa?
Nuorena en voinut sietää ruskeaa. Muutama vuosi sitten yllätin itseni havainnolla, että sekä vaatekaappiini että olohuoneeseeni oli ilmestynyt yllättävän paljon ruskeaa.
 
11. Minkä teatteriesityksen / elokuvan näit viimeksi?
Peter Franzenin Tumman veden päällä.
 
12. Paras tapa viettää viikonloppua?
Rentoutuen hyvässä seurassa.
 
13. Unelmiesi asuinpaikka?
Lähellä luontoa, tavalla tai toisella.

Kiitos Ansku haasteesta! Ei näihin kysymyksiin ollut vaikea vastata, päätin olla spontaani. Alun päänsärkykin hävisi matkan varrella, ehkä buranalla oli joku osuus asiaan.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Hauska hetki ajren keskellä!


Vaikka luonto on harmaa ja syksy  sävyineen tumma, näin Pyhäinpäivän lähestyessä, vie arki ja työ silti aina mennessään ja elämään kuuluu ilonkin hetkiä.
Viikolla, yhtenä iltapäivänä, kenties töistäkin väsyneenä eikä olo niin valppaana, kirjoitin linja-autossa tekstiviestiä rakkaalleni, katse kiinni kännykässä. Yhtä-äkkiä havahduin Santahaminan portilla siihen, että linja-auto pysähtyy ja sotapoliisi nousee kyytiin. Voi vain kuvitella kuinka hämmennyksissä olin  ja sekavan oloinen, kun yritin parhaani selittää sotapoliisille, että en ollut menossa militäärialueelle ja että unohdin itseni vain bussiin. En uskaltanut siinä kiireellä ulos sukeltaessa katsoa, että karehtiko hymy solttupojan suupielissä, kun keski-ikäinen väsynyt nainen kampesi itsensä ulos linja-autosta täpötäyden kauppakassin kanssa!

torstai 24. lokakuuta 2013

Yk:n rukouspäivänä



Harmaa taivas kattojen yllä
sade piiskaa syksyn keltaisia lehtiä
pienet linnun siivet takertuvat  koivun oksiin
pyrkivät lentoon, mutta voimat ovat vähissä

Suomen lippu liehumassa
ikäänkuin
kunnioittaen tätä surunäytelmää


Rukouksen siivin voimia arjen harmauteen!

perjantai 18. lokakuuta 2013

Värien kirjo










Muutama vuosi poikani Mikon kuoleman jälkeen huomasin, että kaikki vaatteeni olivat mustia. En ollut hankkinut niitä tietoisesti, vaan olin verhonnut itseni mustaan, koska mieleni oli musta. Olin joskus jopa käyttänyt kirkkaan punaista huulipunaa ja kynsilakkaa, pojan kuoleman jälkeen ei koskaan mieleeni tullut niitä käyttää. Nykyään en käytä punaista huulipunaa makutottumusten vuoksi.
Kuten, kun ensimmäisen kerran nauroin Mikon kuoleman jälkeen, tunsin syyllisyyttä ilostani, oli minun alkuun vaikea ostaa värillisiä vaatteita.
Kaipa tuo arkuus värejä kohtaan oli pelkoa, että unohdan ja pelkoa siitä, että Mikon merkitys elämässäni vähenee, jos annan ilolle sijaa. Onneksi matkan varrella olen kohdannut viisaita ihmisiä, jotka ovat saaneet minut näkemään, että ilo ei poista Mikon merkitystä elämässäni eikä hyviä muistojani hänestä.
Tänä päivänä kaipaan iloa elämääni ja iloisia ihmisiä ympärilleni. Siksi josku mietin, että miksi olen niin melankoolinen enkä aina osaa luoda samaa ilmapiiriä ympärilleni. En halua velloa synkkyydessä, mutta ehkä se on tuo sama pelko, että keveä mieleni poistaa asioiden vakavuuden.  Onneksi meillä on  lupa välillä synkistellä.
Miesystäväni lapsuuden perheessä useimpia asioita kevennetään huumorilla. Minun on välillä vaikea kestää miesystäväni kevennysyrityksiä, mutta olen oppinut arvostamaan hänen tapaansa suhtautua asioihin.
Onneksi meillä on värien kirjo, sadat eri sävyt tuovat vaihtelua myös mielen kartalle. Tuo kallion harmaiden sävyjen kirjo on yllättävän kaunis,
Väririkasta  viikonloppua! Annetaan itsellemme lupa kokea kaikki tunteiden sävyt!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Koti on siellä missä sydän on

Vaikka tuo lause: Koti on siellä missä sydän on, tuntuu välillä niin kliseiseltä, on se aivan totta. Päivä päivältä tykästyn uusiin kotinurkkiini enemmän ja enemmän. Lähi polut ovat jo tuttuja ja muutamaan kertaan tallattuja. Tänään aamulla polkiessani töihin tuntui työmatka entistä lyhyemmältä. Mutkien takaa sukelsi esiin jo tuttuja näkyjä. Vaikka myymätön asunto vielä painaa mieltä, niin viikolla havahduin siihen ajatukseen, että en ainakaan toistaiseksi haluaisi muuttaa takaisin entiseen.Tämä uusi maistuu enemmän.

Vaikka ilo muuttanut asumaan arkeeni ja valo kantaa huolienkin yli, silti ei meidän keski-ikäisten elämästä huolet lopu. Jos niitä eivät aiheuta lapset, niin murhetta tuo oman äidin osa. Äiti on jo ties monennen kerran sairaalassa ja taas kolmannen kerran kaatunut siellä, kasvot taasen mustelmilla. Sydän ei jaksa pitää omaa mammaa enää kotona. Juuri olin koulutuksessa, missä puhuttiin vanhusten sitomisesta ja kuinka suunnitteilla on vanhuksille parempia puolilaitasänkyjä. Äitini joutui sairaalaan nesteturvotusten aiheuttaman jalattomuuden vuoksi ja ei olisi saanut lähteä yksin liikkeelle. Sairaalan olisi pitänyt huolehtia, että laidat ovat ylhäällä, ettei minun itsepäinen mammani olisi yöllä vaan sitkeästi yrittänyt lähteä yksin vessaan. Jo kolmannen kerran äitini kaatui samalla osastolla. Maalaisjärjen käyttö on sallittua. Ammattitaitoisen ihmisen pitää olla rohkea ja uskaltaa tehdä päätöksiä. Siksi olen lukenut lähihoitajaksi, kun meidän mammoista ja papoista pitää välittää ja huolehtia. Kuuden päivän työputken jälkeen pääsen ensi torstaina vihdoin äitiäni katsomaan.

Voimia meille jokaiselle, jolla on huoli läheisestä, isosta tai pienestä. Ilon pisaroita pian alkavaan uuteen viikkoon. Lämpö hellii vielä meitä, nautitaan auringosta ja syksyn väreistä! Kiitos Kirjailijatar, että sait minut näkemään, että syksy on tosiaan täynänsä värejä eikä vain harmaan eri sävyjä(, vaikka nekin ovat kauniita).

maanantai 16. syyskuuta 2013

Mikkopoikani olisi täyttänyt tänään 23 vuotta.

Haikeat muistot kuljettavat tämän päivän läpi.
Seuraavan runon kirjoitin ystävälleni vaikeiden hetkien keskellä.
Nyt haluan näin sanoa kaikille meille, jotka ovat menettäneet jonkun läheisen
Myös itselleni <3

Haluaisin kulkea kanssasi
näyttää tien valoon
olla enkelisi
ohjata sinut läpi karikkojen

Olen vain ihminen
ystäväsi kuitenkin,
kulkien rinnallasi
hetken hiljaa

torstai 5. syyskuuta 2013

Yksi kuvistani oli poistettu?

Tämä on yksi lempikuvistani hiljattaiselta Lapin reissultani, siis minun ottamani. En tiedä miksi järjestelmä oli sen poistanut. Ei ainakaan näy blogissani. Näkyykö muille? Illan lämmin valo tuo oman vivahteen valokuviin.
Siitä saimme nauttia muutaman sadepisaran jälkeen vaelluksen loppumetreillä!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Hetkiä ja välähdyksiä Kiilopää-Rautulampi reitin varrelta


Päätin, etten kirjoita matkakertomusta, mutta näin kuvien avulla halusin antaa välähdyksen siitä, kuinka ihanaa vaeltaminen on. On ihanaa kulkea ympäröivässä hiljaisuudessa. On ihanaa taivaltaa tuulen vireen vilpoittaessa vaelluksesta hionneita kasvoja. Mikä nautinnon hetki onkaan, kun pysähtyy taipaleen vaellettuaan ja laskee rinkan alas mättäälle ja istahtaa lähimmän kiven tai kannon päälle nauttimaan matkaeväistä! Suosittelen!

perjantai 30. elokuuta 2013

Lapin luonto luo outoa taikaa

( Myöhemmin lisää kuvia :) )
Teimme miesystäväni kanssa pienimuotoisen vaellusreissun Lappiin.
Suosittelen kokeilemaan, jos ei ole aiempaa kokemusta vaeltamisesta.
Patikoidessa unohtui arkiset murheet.
Hiljaisuus huuhtoi mieltä. Luonnon syli toi levon.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Rentoja päiviä rentoa oloa






















Blogin avattuani kuvittelin, että löytäisin itsestäni kirjoittajavirtuoosin, että sanat vain tipahtaisivat paperille, siis virtaisivat sormieni ja näppäimistön kautta näytölle. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Arki ja jokapäiväinen elämä tempaavat mukaansa. Yllättävän paljon on asioita, jotka vievät energiaa. Vaikka elämä on jo tasaantunut, vielä on jäljellä myymätön asunto. Yritän antaa mielen levätä ja luottaa tällä kertaa positiivisiin voimiin.
Onneksi on tuo kamera, vaikkakin vain vaatimaton, mutta se kädessä unohdan arjen ja murheet. Kamera on lahja miesystävältäni ja parempaa lahjaa en olisi voinut saada.
Muuton jälkeen olemme tyttären kanssa käyneet pari kertaa Suomenlinnassa, ensimmäisellä kerralla miesystävä oli mukana. Tuulesta huolimatta, siellä on ihana käyskennellä aurinkoisena päivänä. Aina löytää jotain uutta, kun pitää silmät auki ja on herkkänä. Toivon samaa arkeeni, kykyä iloita pienistä uusista asioista. Ehkä joku päivä taas runosuoneni taasen kukkii. ( Edelleen minulla on luja usko iltalukion opettajan sanoihin kirjoitustaidostani ;) )

Mielen sopukoissa
harmaiden aivosolujen alla
sieluni syvin
piilottaa itseään
antaa tilaa
arjen myrskyille laantua
odottaa rauhaa
odottaa hiljaisuutta