Hyvää Uutta vuotta!

Valoa odotellessa

Monen myrskyisän päivän jälkeen kaipaan valoa ja aurinkoa. 

Kaipaan kevät hankia ja punaisia poskia. 

Oma kaupunkikin näyttää kauniilta lumipeitteessä ja valossa. 

Kaipaan valon tuomaa energiaa.

Kaipaan valon tuomaa iloa ja hyvää mieltä.

Imelletty perunalaatikko paistumassa. 

Pian kummipoikaa katsomaan ja lahjoilla iloa tuomaan.

Joulun haikeat muistot

Olen tänään viettänyt omanlaistani pikkujoulupäivää tai siksi sitä haluan kutsua. Olen huono leipomaan, mutta jotain itse tehtyä haluan joulussani olevan. Joten minulle on tullut tavaksi leipoa muutama karjalanpiirakka jouluaattoa varten ja samalla kuunnella joululauluja. Vuosien varrella on muutama kyynelkin päässyt mukaan leivinuuniin.

Viime päivinä, ja tänäänkin ennekuin aloin touhuamisen, olen lukenut toisten blogeja ja facebook-komentteja siitä, kuinka joulu on haikea ja vaikea omaisen, varsinkin oman lapsen kuoleman jälkeen. Tänään piirakoita leipoessani pohdin tätä aihetta. Syksy ja joulunalusaika ovat olleet minulle vaikeita poikani kuoleman jälkeen.

Pari vuotta sitten oivalsin, että joulun aika on jo pitkään ollut minulle tumman sävyinen. Tajusin, että näin se on ollut siitä saakka, kun isäni kuoli minun ollessani 20v. Lapsuuden joulut loppuivat siihen. Lapsena sitä ei osannut arvostaa äidin hääräämistä keittiössä, vaan koin, että isäni järjesti joulun. Hän koristi kodin ja teki itse kynttiläasetelmia ja soitti joululauluja. Lapsilleni olen valmistanut monta joulua, mutta yksikään joulu ei ole tuntunut samalta kuin lapsuuteni joulut.

Myös poikani kuoleman jälkeen joulut ovat olleet haikeita. Koen, että suru asuu minussa ja ilmenee aika ajoin erilaisissa muodoissa. Viikolla sain kunnian saattohoitaa erästä vanhusta. Hänen kertoessaan kaikista läheisistä, jotka odottavat taivaassa, lähetin hiljaiset terveiset hänen mukanaan pojalleni, isälleni ja veljelleni, vaikka en taivaaseen uskokaan. Oman suruni haikeus nosti päätään, mutta antoi minulle myös ymmärrystä kohdata tämä vanhus. Uskon, että haikea ja synkkäkin tunnelma jouluna on kiinni kunkin omasta kokemuksesta, surun läheisyydestä tai muista vaikeista kokemuksista.

Kannan poikani, isäni ja veljeni muistoa sydämessä. Tänään piirakoita tehdessäni ja elämän monimuotoisuutta pohtiessani nousi minulle halu pitkästä aikaa viettää iloinen perhejoulu. Muut lapseni ovat aikuisia tai aikuisuuden kynnyksellä ja itse elän uutta parisuhdetta. Monien vaikeiden vuosien jälkeen elämässä on iloa ja valoa, josta olen hyvin kiitollinen. Haluan viettää levollisen joulun, haikeiden muistojen keskellä nauttia siitä onnesta mitä elämä on suonut.

Niille, joille joulu on vieläkin vaikeaa aikaa ja muistot liian haiketa, kyetäkseen nauttimaan joulusta, haluan jakaa ajatuksia, jotka koin itse joitakin vuosia sitten:

 Joulun haikeat muistot

Joulu mieliimme nyt saa.
On tämä aikaa haikeaa.

Lapsille on joulu riemujuhla verraton.
On heillä ilo ja odotus suunnaton.

Ken on aikuiseksi jo varttunut,
On hälle muistoja jo karttunut.

Kun Sylvian joululaulu soi,
pieni tyttö isää sydämessä muistella voi.

Kun Vesku laulaa varpusesta,
on sydän haikea pakahtua kaipauksesta.

Kun ylistämme Herraa heinillä härkien kaukalon,
veli viaton nyt joulurauhan saanut on.

Joulu mieliimme nyt saa.
On tämä aikaa haikeaa.

Monta raskasta joulua kokeneena uskallan sanoa, että kyllä vuodet tuovat helpotusta suruun. Elämä maistuu jälleen ja joulusta voi ja saa nauttia. Muistot sydämessä eivät katoa koskaan, mutta jouluna on lupa nauttia rauhasta ja rakkaiden läheisten seurasta. Rauhaisaa joulun odotusta!

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Joudun viettämään itsenäisyyspäivän sisätiloissa, talven syli ei aina ole armollinen. Silti olen kiitollinen, että saan viettää itsenäisyyspäivää Suomessa suomalaisena. Olen kiitollinen omasta suomalaisesta luonteestani, omista suomalaisista juuristani. Olen kiitollinen, että saan asua näin kauniissa maassa, jossa on puhdas luonto. Olen kiitollinen siitä, että saan ajoittain hoitaa niitä ihmisiä, jotka ovat taistelleet meille vapaan maan.  

Koivu on minulle suomalaisuuden symboli.

Rakasta suomalaisia valkoisia koivuja. 

Jo lapsesta lähtien on koivu ollut minulle myös lohdun symboli.

Riippakoivun oksalla, nuorena tyttönä, istuin haaveilemassa 

elämästä, pohtien syntyjä syviä.

Koivut ovat kantaneet suruni ja itkuni.  

Koivun katveessa olen istunut monet tuokiot.

Koivun juurella olen löytänyt lohdun ja 

voiman jatkaa eteenpäin.

    

Onnea omalle äidille!

Viikonloppuna sain olla mukana juhlistamassa miesystäväni äidin 80-vuotispäivää. Tänään oma äitini täytää 84 vuotta. Tämän runon kirjoitin hänelle hänen täyttäessään 80 vuotta.

Äidille

Sinä annoit minulle elämän
sinä annoit minulle nimen
sinä kannoit minua sylissäsi
ja kerroit minulle, että minä olen kaunis

sinä peittelit minut iltaisin uneen
ja rukoilit, että elämä kantaisi yön yli
sinä huolehdit minusta, kun minä olin teini
sinä murehdit, kun minä laajensin
maailmankuvaani avarammilla maisemilla

sinä olet opettanut mitä on olla äiti
sinä olet opettanut minut huolehtimaan
nyt on sinun aika olla huolehtimatta
nyt on sinun aika levätä
ja nauttia elämästä

elämä on kantanut tähän päivään
minä en usko enkeleihin
minä uskon rukouksiisi
Äiti

Joulukuu 2008