maanantai 27. marraskuuta 2017

Siitä mistä ei kirjoiteta..



Junarata keskellä peltoa
haaskalinnut pomppivat luiden päällä
lapsen polviluut törröttävät terävinä
mustassa mullassa

Yksin
kaiken keskellä
yksin










Viime torstaina pääsin viimeisen kerran mukaan tämän syksyn proosakurssille.  Aiheena oli syrjäytyminen eli kirjoittaa aiheesta, jota ei nosteta medioihin tai julkisuuteen. Vaikka tarkoituksena oli lähinnä kuvata syrjäytymistä, yksinäisyyttä tms., halusin itse tuoda tekstin siitä mistä ei yleensä kirjoiteta. Surusta kirjoitetaan paljon ja puhutaan surun vaiheista, mutta kaikista surun vaiheista ei ole yhtä ylevää kirjoittaa. Vaikka tekstini tulkinta oli vallan muu eikä se minua aidosti haitannut, koen että viha on aihe, josta ei juurikaan kirjoiteta. Siksi halusin tämän tekstin kurssilla jakaa. 
Vihasta surun keskellä on varmasti vaikeampi kirjoittaa, eihän viha ole niin hyväksytty tunne ja harvemmin siitä runoja kirjoitetaan.

Tekstissäni yksinäisyys tulee vahvana esiin. Kurssilla tekstiäni ei nähty minusta itsestäni kertovaksi. En lähde tässä avaamaan muiden tulkintoja. Itse uskon, että yksinäisyys kuuluu jokaiseen suruun. Suru on niin intiimi asia eikä kaikkea siitä voi muiden kanssa jakaa. Oma suru pojan kuoleman jälkeen oli niin syvä, että yksinäisyys siinä oli välillä melkein ylitsepääsemätöntä. Omassa yksinäisyyden tunteessani en osannut aina huomioida sitä, että kuinka yksin myös omat lapseni olivat surumme keskellä. Ehkä siksi tämä aihe on ollut minulle taas ajankohtainen, koska menneisyys vaikuttaa myös lapsissani ja yksi heistä nosti tämän aiheen hiljattain pinnalle. 




Vaikka proosakurssi ei ole terapiaistunto tai juurikin sen takia, koen, että sinne on hyvä viedä kaikenlaisia tekstejä. Myös näitä, joita ei yleensä kirjoiteta. Saa itsekin otettua etäisyyttä omiin kirjoituksiin ja vaikka kurssilla ei käsitellä kirjoittajan syvempiä tuntoja, tulee niihinkin otettua etäisyyttä muiden tulkintojen kautta. Toki tärkeintä on saada palautetta oman tekstin toimivuudesta. 
Kurssi on monella tapaa antoisa, saahan siellä kuulla ja lukea muidenkin kirjoituksia ja huomata, että kuinka lahjakkaita kirjoittajia meillä on tavallisissa ihmisissä. 

Tämä vapaapäivä viikonlopun aherruksen jälkeen on ollut taas harmaa, kuvat ovat viime perjantailta, jolloin tämän marraskuun harvinainen valoilmiö ilahdutti meitä, ainakin hetken.


Viikolla vaihtuu marraskuu joulukuuksi, joten toivotan jo nyt hyvää joulun odotusta

2 kommenttia:

  1. Riipivän puhutteleva ja koskettava runo. Sinulla on herkkyyttä ja taitoa, jatkathan kirjoittamista!

    Uskon, että tuollaisella proosakursilla voi ammentaa syvästi omista elämänkokemuksista ja se saattaa parhaimmillaan olla myös hyvinkin terapeuttista.

    Kaikkea hyvää ja hellää joulunalusaikaasi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ❣️
      Pöytälaatikkoon on hyvinkin helppo purkaa omia tuntojaan ja uskon jo sen jo pelkästään auttavan moninaisissa tunteissa. Se, että miten julkaisukelpoisia tekstit ovat, onkin toinen juttu. Juuri siihen tuosta kurssista on iloa-
      Itse rakastan meidän äidinkieltä ja olen kiitollinen, että meillä on sanat tunteille, myös niille vaikeille. Meidän äidinkielemme on myös rikas ja monipuolinen, mistä pidän erityisesti.

      Kiitos samoin ja hyvää itsenäisyyspäivän aikaa ❣️

      Poista