lauantai 6. joulukuuta 2014

Kyllä minä niin mieleni pahoitin..





Kyllä minä niin mieleni pahoitan.. onhan tänään sentään lauantai, saunapäivä ja vielä itsenäisyyspäivä! Tuossa tuo hoitaja seisoo ja katsoo minua surullisilla silmillään ja yrittää saada samalla ääneensä hivenen empatiaa. Siinä se kertoo minulle, että vaikka tänään on saunapäivä, en minä pääse saunaan, kun minua huimaa liikaa ja rappusia alas on aivan liian monta. Eikö nyt itsenäisyyspäivänä edes pääsisi saunaan. Ai, hoitaja on liian kiireinen, mutta eikö minulla ole ketään? Hoitaja muistuttaa, että ainoa lapsenlapseni asuu kaukana eikä ehdi juuri käymään, se sama, jolle hoitaja lähtettää kaikki laskuni. Voltarenia sentään antaa tilata kipeisiin hartioihini. Sentään näen ristikoita tehdä. Hoitaja sitä päätti tilata ja päätti, ettei kysy edes lupaa, vaan lasku lähtee suoraan tilille apteekista. Eikö hoitajakaan ehtisi silti mukaan saunaan.  Ei tarvitsisi pestä, kunhan vahtisi, etten kaadu ja tipu lauteilta. Hoitaja kertoo katse nolona, että se saunavuoro on varmaan peruttu jo aikoja sitten ja vielä on monta mummoa ja pappaa hoidettavana. Ai, että vallan 15 asiakasta ehdit illan aikana hoitaa, vaikka on itsenäisyyspäivä!

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

4 kommenttia:

  1. Koskettava kirjoitus. On varmasti raskasta olla hoitaja, jos ja kun ei ehdi antaa vanhuksille niin paljon aikaa kuin haluaisi. Kyllä jokaisen pitäisi päästä saunapäivänä saunaan.
    Mutta sinulle toivotan ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  2. Surullisinta on nähdä, kun ihmisillä ei ole enää ketään läheisiä. Turhauttavaa on myös tuo ajan puute. Joskus iltavuorossa suostun ottamaan kahvikutsun vastaan ja nipistän ajan omasta tauosta tai pikemminkin jätän tauon pitämättä. Muutenhan työ on hyvinkin palkitsevaa!
    Kiitos samoin, lämpöistä joulun odotusta!

    VastaaPoista
  3. Voi miten koskettava kirjoitus.Tuollaisia tilanteita minä eniten "pelkään" hoitotyössä. Inhoan jo ajatusta siitä, että minulla on jatkuvasti niin kiire, etten voi tehdä työtäni eettisiä, sekä omia, tärkeiksi kokemiani periaatteita noudattaen. Surullista on, että vanhuksia ei juurikaan arvosteta nyky-yhteiskunnassa. Kamalaa minusta oli myös kuulla, miten monet kotona yksin asuvat vanhukset eivät ole moniin kuukausiin päässeet ulos! Säännöllisen ulkoilun suurta merkitystä vanhusten toimintakyvylle ei valitettavasti monissa hoivakodeissakaan ajatella, tai ainakaan mitään ei tehdä, jotta se olisi mahdollista. Monet istuvat tai makaavat valtaosan hereilläoloajastaan....päivästä toiseen......
    Oho, taisinpa intoutua paasaamaan hieman liikaa, mutta ehkäpä nyt rauhoitun ja lähden tuonne myrskyyn tuulettamaan ajatuksiani :) Toivotan sinulle paljon voimia sekä oikein ihanaa joulun odotusta ♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos!
    Edellistä työpaikkaani on pakko kehua, siellä oli panostettuu aktiviteettiin. Toki usein ne olivat ne samat vähän virkeämmät, jotka pääsivät osallisiksi ulkoilusta, bingosta ym. Olemme saaneet yhden ulkoiluttajan/seuraihmisen tiimiimme täksi talveksi.
    Toki monessa kulttuurissa suku hoitaa vanhukset. Meillä asutaan kaukana, töidenkin takia, ja vanhusten yksinäisyys onkin surullisinta. Harvat ovat oikeasti erakkoluonteita.
    Kiitos samoin, lämpöistä joulun odotusta!

    VastaaPoista