perjantai 2. marraskuuta 2012

Isän muistolle

Isää muistelin eilen kävelylenkillä ja syntyi tämä runo. Olin nuori tyttö, kun isä kuoli, vasta parikymppinen. Isä oli moni sairas ja minut vanhempana (39v) saanut, joten silloin koin hänet vanhukseksi. Jo pitkään olen ymmärtänyt, että hän oli melko nuori mies vielä 59 vuotiaana. Monta hänen tarinaansa jäi kuulematta, lapseni eivät häntä koskaan tavanneet. Suru isän poismenosta on kasvanut vain vuosien myötä, niin monessa olisin hänen halunnut olevan mukana. Isä kuoli tasan 26 vuotta sitten, 02111986.

Sinä lähdit syksyn pimeään
hiljentäen askeleitasi
pyytäen myös minua
hidastamaan vauhtiani
kulkemaan rinnallasi
voimasi olivat vähissä
jalkasi eivät enää kantaneet
siipesi eivät enää lentäneet

Olit pakannut matka-arkkuasi monta vuotta
valmistautunut taivasmatkalle
jo nuorena miehenä oli mummosi evästänyt sinut alkuun,
kalakukko kainalossa olit lähtenyt taipaleelle
monta tarinaa ehdit jakaa kanssamme
evästää myös meitä matkalle

Kun suljin kotioven lähtiessäni maailmalle,
en tiennyt isä, että näkisimme viimeisen kerran
omat askeleeni kevyinä, jalkani vahvoina
en  voinut ymmärtää,
etteivät siipesi enää kanna
en voinut ymmärtää,
että olit valmis taivasmatkalle

Kirjoitettu 011112


4 kommenttia:

  1. Koskettava runo.

    Ehkä on niin, että heitä kaipaamme vielä kipeämmin, joiden kanssa asiat jäivät kesken. Minä ainakin kaipaan niitä läheisiä eniten, joiden kanssa olisin halunnut vielä puhua enemmän. Selvittää asiat vielä paremmin. Jotka lähtivät liian varhain.

    En muistanut mennä hautausmaalle, mutta ajatuksissani sytytin kynttilöitä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kirjailijatar!

    Tuo on varmasti aivan totta. Uskon, että oman isäni kanssa olisi nyt ollut aivan erilaista ja mielenkiintoistakin keskustella sekä kysymyksillä saada syvyyttä hänen tarinoihinsa. Isäni oli tarinan kertoja ja onneksi meidän 9 sisaruksen joukosta löytyy pari tarinan kertojaa, heitä on mukava kuunnella.

    Minä soitin äidille ja sain itseasiassa kuulla uuden mielenkiintoisen tarinan heidän alkutaipaleeltaan. :)

    VastaaPoista
  3. Niin sinä olet runoilija siskoni! Muutamalla sanalla saat kuvan nousemaan mieleeni, kuvan isästä, ihmisestä jonka sydän oli loppussa, tosiaan täytyi aina kulkea hiljaa. Olen todella myös sinun tavoin isää kaivannut enemmän ja enemmän vuosi vuodelta.

    Hänellä oli kyky kertoa menneet mielenkiintoisella tavalla, kuten myös sinulla on. Itsekin kaipaan suomenkieltä nyt, kun sinun textejäsi luen. On sanoilla niin monta syvempää tarkoitusta minullekin tässä äidinielessä.

    Minäkin kaipasin isääni eka kerran kun huomasin etten voinutkaan hänelle kertoa enää itsestäni ja näyttää hänelle omia suorituksiani, ja iloita kanssansa uusista asioista ja uusista perheen jäsenistä. Hän oli lasten ystävä, ja minun lapsenlapsiani hän olisi polvellaan kiikuttanut ehkä samalla lukien joko itselleen aamulehteä tai kirjaa lapselle. Elämänkertoja hän luki meillekin ääneen. Siitä se meidän ilo niihin on syntynyt.

    Ne on nyt meidän elämänkerrat jotka ovat meneillään....:)

    VastaaPoista
  4. Ajattele Päivi, ensi kuussa isä olisi jo 86 vuotias. <3

    VastaaPoista