Mikkopoikani olisi täyttänyt tänään 23 vuotta.

Haikeat muistot kuljettavat tämän päivän läpi.
Seuraavan runon kirjoitin ystävälleni vaikeiden hetkien keskellä.
Nyt haluan näin sanoa kaikille meille, jotka ovat menettäneet jonkun läheisen
Myös itselleni <3

Haluaisin kulkea kanssasi
näyttää tien valoon
olla enkelisi
ohjata sinut läpi karikkojen

Olen vain ihminen
ystäväsi kuitenkin,
kulkien rinnallasi
hetken hiljaa

Yksi kuvistani oli poistettu?

Tämä on yksi lempikuvistani hiljattaiselta Lapin reissultani, siis minun ottamani. En tiedä miksi järjestelmä oli sen poistanut. Ei ainakaan näy blogissani. Näkyykö muille? Illan lämmin valo tuo oman vivahteen valokuviin.
Siitä saimme nauttia muutaman sadepisaran jälkeen vaelluksen loppumetreillä!

Hetkiä ja välähdyksiä Kiilopää-Rautulampi reitin varrelta

Päätin, etten kirjoita matkakertomusta, mutta näin kuvien avulla halusin antaa välähdyksen siitä, kuinka ihanaa vaeltaminen on. On ihanaa kulkea ympäröivässä hiljaisuudessa. On ihanaa taivaltaa tuulen vireen vilpoittaessa vaelluksesta hionneita kasvoja. Mikä nautinnon hetki onkaan, kun pysähtyy taipaleen vaellettuaan ja laskee rinkan alas mättäälle ja istahtaa lähimmän kiven tai kannon päälle nauttimaan matkaeväistä! Suosittelen!

Lapin luonto luo outoa taikaa

( Myöhemmin lisää kuvia :) )

Teimme miesystäväni kanssa pienimuotoisen vaellusreissun Lappiin.

Suosittelen kokeilemaan, jos ei ole aiempaa kokemusta vaeltamisesta.

Patikoidessa unohtui arkiset murheet.

Hiljaisuus huuhtoi mieltä. Luonnon syli toi levon.

Rentoja päiviä rentoa oloa

Blogin avattuani kuvittelin, että löytäisin itsestäni kirjoittajavirtuoosin, että sanat vain tipahtaisivat paperille, siis virtaisivat sormieni ja näppäimistön kautta näytölle. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Arki ja jokapäiväinen elämä tempaavat mukaansa. Yllättävän paljon on asioita, jotka vievät energiaa. Vaikka elämä on jo tasaantunut, vielä on jäljellä myymätön asunto. Yritän antaa mielen levätä ja luottaa tällä kertaa positiivisiin voimiin.
Onneksi on tuo kamera, vaikkakin vain vaatimaton, mutta se kädessä unohdan arjen ja murheet. Kamera on lahja miesystävältäni ja parempaa lahjaa en olisi voinut saada.
Muuton jälkeen olemme tyttären kanssa käyneet pari kertaa Suomenlinnassa, ensimmäisellä kerralla miesystävä oli mukana. Tuulesta huolimatta, siellä on ihana käyskennellä aurinkoisena päivänä. Aina löytää jotain uutta, kun pitää silmät auki ja on herkkänä. Toivon samaa arkeeni, kykyä iloita pienistä uusista asioista. Ehkä joku päivä taas runosuoneni taasen kukkii. ( Edelleen minulla on luja usko iltalukion opettajan sanoihin kirjoitustaidostani ;) )

Mielen sopukoissa
harmaiden aivosolujen alla
sieluni syvin
piilottaa itseään
antaa tilaa
arjen myrskyille laantua
odottaa rauhaa
odottaa hiljaisuutta

(kuva veljistä serkkutreffeiltä)

Viime päivinä on tehty hyppy tuntemattomaan. Siltä tämä muutto pääkaupunkiseudulle on tuntunut. Muutto on ollut jo pelkästään fyysisesti raskas. Mutta myös mieli vaatii lepoa ja palautumista kaikesta jännityksestä.

Vaikka edessä on paljon uutta ja mielenkiintoista, kaikkien asioiden järjestely ja uudenlaisiin kuvioihin tutustuminen on vienyt voimia. Iloon uudesta on sekoittunut myös suru ja haikeus kaikesta taakse jätetystä.

Jäljellä on onneksi monta lomapäivää ja aikaa itselle ja uuteen tutustumiseen. Mikä nautinto asua meren äärellä! Kameralle tulee olemaan paljon käyttöä!

Hetki hoitotyössä

Pari pussia lääkkeitä
ja laastari rintaan
jaksan tämän päivän yli
huomista ei minulle ole luvattu

Aamupuuroa ja kuppi kahvia eväinä
istun pitkän päivän
tuijottamassa muita samankaltaisia - unohtuneita

Pitkä elämä takana
monta työntäyteistä vuotta
monta iloa ja murhetta 

monta polkua kuljettuna

Katson raihnaisia käsiä
hymyn rypyttämiä kasvoja
surun uurtamia poskipäitä
valkoisia hapsia

Silti kiitollisena tästä päivästä
kiitollisena pitkästä elämästä,
kaikista kokemuksista

Elämä rikkaana
Elämä täynnä

Tämän tekstin kirjoitin muutama vuosi sitten työskennellessäni psykogeriatrisella osastolla, hoitaen muistisairaita vanhuskia. Tämä teksti syntyi eräänä sunnuntaiaamuna siinä syöttäessäni potilasta, joka ei juurikaan katseella reagoinut. Sunnuntaiaamun aurinko paistoi ikkunasta siinä syöttäessä tätä vanhusta, jolle kuitenkin puuro vielä kaikesta huolimatta maistui. 

Löysin tämän tekstin selatessani vanhoja sähköposteja. Omassa elämän myllerryksessä toivon, että voin eräänä päivänä olla kiitollinen kaikista kokemuksista.