sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
lauantai 27. huhtikuuta 2013
Luonnosta voimaa!
"Vaan kevät saapuu aina
uudelleen
ja pikkuveljet
kaarnalaivoineen.
Kai tulen tänne taaskin
istumaan
Ja tuntea voin virran
voimakkaan.
Joki juoksee niin kuin aina
ennenkin.
Joki juoksee niin kuin aina
ennenkin"
torstai 11. huhtikuuta 2013
Jäiden lähtö
Luonto tarjosi taas omaa taidettaan
Oli ilo kuvata tätä kauneutta
Sanoja ei tarvita
Kuvat puhuttelevat
lauantai 30. maaliskuuta 2013
Levollista pääsiäistä!
Lumikenkäilyn iloja, pääsee kuvamaan melkein paikkaan, kun paikkaan.
Pääsiäiseen laskeuduttu vatsataudin kaatamana.
Toipuminen käy askel askeleelta.
Aurinkoa ja uusia lumikenkäseikkailuja odotellessa.
Terveenä on mukava olla! Välillä saa tästäkin muistuksen.
Levollista, mutta myös iloista pääsiäistä kaikille!
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Kevättä rinnassa
Kevättuulessa
pajunkissat
tanssivat
uudesti syntymisen riemua
uuden elämän iloa
siihen iloon haluan yhtyä
pajunkissat
tanssivat
uudesti syntymisen riemua
uuden elämän iloa
siihen iloon haluan yhtyä
torstai 14. maaliskuuta 2013
Veljeä muistaen
Meitä on yhdeksän sisarusta ja tänään olisi neljänneksi vanhin veljeni täyttänyt vuorostaan 50 vuotta.
Olisin niin paljon mieluummin juhlinut hänen kanssaan sitä kaikkea mitä elämä olisi antanut hänelle vuosien varrella sen sijaan, että käyn hänen haudallaan suremassa sitä kaikkea, mitä paitsi hän jäi elämässään.
Toki tänään muistelen myös lämmöllä ja ilolla veljeäni, kaikkea sitä, mitä ehdimme jakaa vuosien varrella, kaikkea sitä, mitä hän sai kokea elämässään.
Poismenneiden läheisteni haudat ovat kaikki kaukana, isäni, veljeni ja poikani haudat. Seuraavan runon tapaisen kirjoitin 13 vuotta sitten poikani kuoleman jälkeen. Vuotta myöhemmin kuoli veljeni. Vien usein kolme kynttilää veljen haudalle, joka on lähimpänä. Mutta kuten yksi veljistäni sanoi, muistot elävät sydämessä eivät hautausmaalla.
Vaikka kirjoitin tämän pojallani, haluan silti tämän jakaa, koska kirjoitin sen näin maaliskuussa.
Surupolkuni
Kuljen surupolkuani pitkin
niin kuin monet kerrat ennenkin
täällä varisivat viimassa itkuiset lehdet
täällä koivut kantoivat vihaani ja tuskaani
Nyt on jalkojeni alla routainen maa
lumi peittää sen valkoisella vaipallaan
myös tuolla kaukana jossain
on poikani hauta peittynyt vaippaan valkeaan
Kevään tullen sulaa lumi surupolultani
se helpottaa täällä kulkuani
Aurinko lämmittää
ja
linnunpoikaset syntyvät uudestaan

perjantai 8. maaliskuuta 2013
Valokuvaaminen on rentouttava harrastus, vaikka kuvat eivät aina onnistuisikaan.
Oli mukava rauhoittua viettämään viikonloppua valokuvauslenkin merkeissä.
Viikonloppu vietetään rakkaiden parissa ja käydään omaa mammaa katsomassa.
Levollista, rentouttavaa ja voimaannuttavaa Naisten päivän iltaa
ja
viikonloppua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)