Kopio omalta facebook-sivulta

Muistojen/ menneiden äärellä vietetty tämä aamu. Hiljaisuudessa moninaisin ajatuksin, päällimmäisenä ilo tästä päivästä!

Tästä on hyvä jatkaa matkaa

Pysähtyä hetkeksi hiljaa

itsensä kanssa 

avata itsensä itselleen

on lahja, kyky, 

joka harvoille annetaan

nähdä menneet vuodet

ihastua siihen mitä on ollut

olla tyytyväinen itseensä

tässä ja nyt

 kirjoitettu 23.07.09

Mummon vaatekaappi kertoo monta tarinaa

Ajelimme miesystäväni kanssa kesälomareissulla vanhan kotitilamme kautta ja kuvassa oleva kaivo tuo mieleeni isäni ja monet muistot hänestä. Äitini jäi leskeksi yli 26 vuotta sitten.

Äidistäni on tullut vanhus ja mummo 17 lapsenlapselle, joiden nimet hän muistaa, vaikka muisti muuten jo tekeekin tepposiaan. Äitini muistaa jopa neljän lastenlastenlapsensa nimet.
Äidilläni käy kotihoito ja hoitajien jäljiltä ovat vaatekaapit sekaisin. Joten päätin siivota hyllyt ja laittaa laput hyllyihin, jotta hoitajat saavat vaatteet helpommin takaisin kaappiin.
Siinä puuhassa löytyi vaatekaapista pitkään säilytettyjä vaatteita. Uskalias arvaukseni on, että osa oli jo yli 30 vuotta vanhoja ehkä jopa yli 50 vuotta tallessa olleita. Vein jätekaappiin 4 pussillista vaatteita ym. kaapin pohjalta löytynyttä ja unohduksissa ollutta tavaraa.
Meillä riitti äidin kanssa paljon hymyä ja naurua touhun lomassa.

Mummon vaatekaappi

Mummon vaatekaapissa
hyllyjen välissä, tallessa
monta muistoa
monta tarinaa

nuoren tytön unelmat
pakattuina sukkarasiaan

kauhtunut pitsimekko
haikeana muistona
rakkauden täyttämistä hetkistä

villapaidan kuluneet kyynärpäät
kertovat huolen täyttämistä päivistä ja
mummon monista rukouksista

kipinän polttama reikä paidassa muistona
suussa sulavista karjalanpiirakoista ja
maatalon puuhellasta

unohtuneet suklaalevyt
pumpulihousujen välissä
joululahjana lastenlapsille
 .
huolenpito ja rakkaus
eivät unohdu 

elämän viime metreilläkään

Kirj. Tammikuu 2013

Hyvää Uutta vuotta!

Valoa odotellessa

Monen myrskyisän päivän jälkeen kaipaan valoa ja aurinkoa. 

Kaipaan kevät hankia ja punaisia poskia. 

Oma kaupunkikin näyttää kauniilta lumipeitteessä ja valossa. 

Kaipaan valon tuomaa energiaa.

Kaipaan valon tuomaa iloa ja hyvää mieltä.

Imelletty perunalaatikko paistumassa. 

Pian kummipoikaa katsomaan ja lahjoilla iloa tuomaan.

Joulun haikeat muistot

Olen tänään viettänyt omanlaistani pikkujoulupäivää tai siksi sitä haluan kutsua. Olen huono leipomaan, mutta jotain itse tehtyä haluan joulussani olevan. Joten minulle on tullut tavaksi leipoa muutama karjalanpiirakka jouluaattoa varten ja samalla kuunnella joululauluja. Vuosien varrella on muutama kyynelkin päässyt mukaan leivinuuniin.

Viime päivinä, ja tänäänkin ennekuin aloin touhuamisen, olen lukenut toisten blogeja ja facebook-komentteja siitä, kuinka joulu on haikea ja vaikea omaisen, varsinkin oman lapsen kuoleman jälkeen. Tänään piirakoita leipoessani pohdin tätä aihetta. Syksy ja joulunalusaika ovat olleet minulle vaikeita poikani kuoleman jälkeen.

Pari vuotta sitten oivalsin, että joulun aika on jo pitkään ollut minulle tumman sävyinen. Tajusin, että näin se on ollut siitä saakka, kun isäni kuoli minun ollessani 20v. Lapsuuden joulut loppuivat siihen. Lapsena sitä ei osannut arvostaa äidin hääräämistä keittiössä, vaan koin, että isäni järjesti joulun. Hän koristi kodin ja teki itse kynttiläasetelmia ja soitti joululauluja. Lapsilleni olen valmistanut monta joulua, mutta yksikään joulu ei ole tuntunut samalta kuin lapsuuteni joulut.

Myös poikani kuoleman jälkeen joulut ovat olleet haikeita. Koen, että suru asuu minussa ja ilmenee aika ajoin erilaisissa muodoissa. Viikolla sain kunnian saattohoitaa erästä vanhusta. Hänen kertoessaan kaikista läheisistä, jotka odottavat taivaassa, lähetin hiljaiset terveiset hänen mukanaan pojalleni, isälleni ja veljelleni, vaikka en taivaaseen uskokaan. Oman suruni haikeus nosti päätään, mutta antoi minulle myös ymmärrystä kohdata tämä vanhus. Uskon, että haikea ja synkkäkin tunnelma jouluna on kiinni kunkin omasta kokemuksesta, surun läheisyydestä tai muista vaikeista kokemuksista.

Kannan poikani, isäni ja veljeni muistoa sydämessä. Tänään piirakoita tehdessäni ja elämän monimuotoisuutta pohtiessani nousi minulle halu pitkästä aikaa viettää iloinen perhejoulu. Muut lapseni ovat aikuisia tai aikuisuuden kynnyksellä ja itse elän uutta parisuhdetta. Monien vaikeiden vuosien jälkeen elämässä on iloa ja valoa, josta olen hyvin kiitollinen. Haluan viettää levollisen joulun, haikeiden muistojen keskellä nauttia siitä onnesta mitä elämä on suonut.

Niille, joille joulu on vieläkin vaikeaa aikaa ja muistot liian haiketa, kyetäkseen nauttimaan joulusta, haluan jakaa ajatuksia, jotka koin itse joitakin vuosia sitten:

 Joulun haikeat muistot

Joulu mieliimme nyt saa.
On tämä aikaa haikeaa.

Lapsille on joulu riemujuhla verraton.
On heillä ilo ja odotus suunnaton.

Ken on aikuiseksi jo varttunut,
On hälle muistoja jo karttunut.

Kun Sylvian joululaulu soi,
pieni tyttö isää sydämessä muistella voi.

Kun Vesku laulaa varpusesta,
on sydän haikea pakahtua kaipauksesta.

Kun ylistämme Herraa heinillä härkien kaukalon,
veli viaton nyt joulurauhan saanut on.

Joulu mieliimme nyt saa.
On tämä aikaa haikeaa.

Monta raskasta joulua kokeneena uskallan sanoa, että kyllä vuodet tuovat helpotusta suruun. Elämä maistuu jälleen ja joulusta voi ja saa nauttia. Muistot sydämessä eivät katoa koskaan, mutta jouluna on lupa nauttia rauhasta ja rakkaiden läheisten seurasta. Rauhaisaa joulun odotusta!

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Joudun viettämään itsenäisyyspäivän sisätiloissa, talven syli ei aina ole armollinen. Silti olen kiitollinen, että saan viettää itsenäisyyspäivää Suomessa suomalaisena. Olen kiitollinen omasta suomalaisesta luonteestani, omista suomalaisista juuristani. Olen kiitollinen, että saan asua näin kauniissa maassa, jossa on puhdas luonto. Olen kiitollinen siitä, että saan ajoittain hoitaa niitä ihmisiä, jotka ovat taistelleet meille vapaan maan.  

Koivu on minulle suomalaisuuden symboli.

Rakasta suomalaisia valkoisia koivuja. 

Jo lapsesta lähtien on koivu ollut minulle myös lohdun symboli.

Riippakoivun oksalla, nuorena tyttönä, istuin haaveilemassa 

elämästä, pohtien syntyjä syviä.

Koivut ovat kantaneet suruni ja itkuni.  

Koivun katveessa olen istunut monet tuokiot.

Koivun juurella olen löytänyt lohdun ja 

voiman jatkaa eteenpäin.