Pyöräilykausi korkattu!

Päätin vihdoin alkaa pyöräilemään työmatkoja, kun on luvattu lämpimämpääkin! Eilen hain pyöräni varastosta ja päätin tehdä koeajon. Tulipa sitten kierrettyä tätä omaa kotisaarta ympäri pitempikin lenkki. Kyllä on kaunista. Olen surrut näitä Helsingin keltaisia koivuja, mutta reissullani löysin myös vihreitä koivuja. Hetken istahdin niiden juurella ja nautin merimaisemasta, annoin auringon valon lämmittää kasvojani ja kuuntelin luonnon ääniä. Jälleen kerran sain kokea kuinka luonto eheyttää voimallaan! Tuli aivan siunattu olo!

Separate Ways (kopio naamakirjasta!)

En tiedä kertooko laulun sanat aivan minun tarinani, mutta tunnelma ja melodia istuvat omiin fiilareihin! Elämä jatkuu toisessa muodossaan ja sen muoto selviää ajallaan! 

Ihana tarina muuten tämä Arnel Pinedan tarina. Löytyy You Tubesta, suosittelen!

Journey (Arnel Pineda) - Separate Ways ~ HD QUALITY (Las Vegas 2008)

Lataaja Vernon Sim

Journey with Arnel Pineda performing at The Planet Hollywood, Las Vegas 2008

Elämän pärskeiden keskellä!

Elämän pärskeiden keskellä

tyyni hetki antaa voimaa

mennä eteenpäin 

ja 

kurkottaa kohti uutta

(Ennen vappua sain uutisia, joiden johdosta muutuin uusiosinkuksi ja päätin muuttaa takaisin lähelle lapsiani, tuleehan minusta mummo. Pojan mummonimiehdotuksista taidan poimia hauskimman ja kutsua itseäni mummeliksi.)

Kevät herkistää mielen ja vähän mummo uutisiakin!

Kevät on kaikessa kauneudessaan vahva uudesti syntymisen symboli. Olen pohtinut viime päivinä, että miksi juuri maaliskuu ja kevään alku saa mieleni niin herkäksi. Vaikka nyt on rankka talvi monine vaikeine tapahtumineen takana, olen tehnyt tämän havainnon aiempinakin vuosina. Ehkäpä minäkin uudistun ja kasvan kevään myötä.

Toistaiseksi viimeiset hautajaiset ovat takana, muistutus elämän hauraudesta. Tyhjiön sydämessä täyttää suru ja muistot rakkaasta. Niin herkät pojat jäivät kaipaamaan äitiänsä, olisin halunnut halata ja rutistaa surun pois. Surulla on aikansa ja polkunsa.

Paluumatkalla poikkesin poikani ja miniäni luona kahvilla.  Sain jo vuoden alussa tietää, että minusta tulee mummo, mutta nyt koen, että on korkea aika julkistaa (poika antoi luvan), että minusta tulee Mummo! Onhan tämä uudestisyntymisen aikaa! Näin monta (ultra-)kuvaa tulevasta lapsen lapsestani. Uusi ja hauras, pieni ihminen tekee tuloaan. On myös ilon aika!

Itse neljä lasta saaneena ja heidän kasvuaan seuranneena ja yhden heistä menettäneenä, monenlaiset tunteet ovat tulleet pintaan. Unissani olen hoivannut vauvaa, etsinyt vaatteita pojalleni ja pelastunut autokolarista. Onneksi mieli työstää ajatuksia ja tunteita monella tapaa ja antaa myös minulle aikaa valmistautua mummouteen ja iloita tulevasta!

Nyt katson jälleen harmasta taivasta kattoni yllä. En anna sen synkistää mieltäni, vaan katson harmauden läpi ja tiedän, että valo kajastaa uuden aamun myötä, uuden kevään myötä.

"Kuinka onnekas ma oonkaan.."

"Ja tähtitaivaan
Alla näky jumalainen muistuttaa
Kuinka onnekas maa onkaan
Kun sen nähdä saa

En enää kärsi
En huoli
En pelkää
En halaja lisää surua"

Ilkka Alangon kullanhuuhtoja on aivan ihana kappale. Sen sanoin voisin sanoa koko sydämestäni, että en halaja lisää surua, mutta elämä ei anna valita osaamme täällä aringon alla. 

Sain viettää syntymäpäiväni upeassa auringon paisteessa. Kuljin merenrannalla kamera kädessä kuvaten luonnon ihmeitä. Välillä istahdin rantakalliolle katselemaan upeaa näkymää ja vain nauttimaan olostani. 

Ei ihmekään, että rakastan kevättä, olenhan kevään lapsi ja syntynyt juuri Kevätpäiväntausauspäivänä.

Samana iltana saapui uskomaton lumimyrsky, joka toki kesti vain hetken, mutta jotenkin ikäänkuin vahvisti tätä oman elämäni teemaa: tähän hetkeen kuuluvat kaikki, ilo, suru, menetys, menestys, pimeä, valo, sateenkaaren kaikki värit.  Sain siis kokea voimaannuttavan päivän.

Voimaannuttavaa viikonloppua!

 

Elämään kuuluu myös ilon hetkiä :) (Kopio omalta facebook sivulta)

Ihana sunnuntaifiilis ollut aamun, aamuaurinko paistanut akkunasta sisään tuoden valollaan energiaa. Levollista mieltä on tuonut erilaisten blogitarinoiden lukeminen. Samalla odottanut sopivaa kellon aikaa soittaakseni äidille ja sen jälkeen voinkin syöksyä liikenteeseen. Edessä lenkki auringossa ja sulkispeli rakkaan kanssa näin ainoan vapaan kunniaksi!

Suru ja ilo kumpuavat samasta lähteestä

Tällä viikolla olemme saaneet nauttia myös auringon paisteesta. Hetkeksi unohtui arki, kun kyykin kameran kanssa merenrantakallioilla. Eilen kävelin kaupoille muutaman kilometrin matkan. Alkumatkan sain taivaltaa aamupäivän auringossa, mutta pian peitti jo harmaa pilviverho taivaan.
Siinä kävellessäni pohdin kaikenlaista, ikäänkuin kirjoitin kirjettä mielessäni jollekin tai ajatuksia blogisivulleni. Ajatukset ikäänkuin soljuivat toisensa perään, niitä sen tarkemmin miettimättä. Päällimmäiseksi jäi mieleeni ajatus siitä, kun kuulen joskus sanottavan, että olen syvällinen ihminen, että onneksi en ole liian viisas ja kenties olen välillä "laiskakin" pohdinnoissani, jos noin voi sanoa. Onneksi en ymmärrä mitään kvanttifyysikasta, solubiologiasta tai aivojen hermoratajärjestelmistä. Sanoisin olevani onnellisesti "keskikertainen", jos tuolla sanalla ei olisi niin negatiivinen kaiku. Onneksi olen tavallinen iloineni ja suruineni. En jaksaisi kantaa enää yhtään syvempiä tuntoja, näissä arkisissa pienissä murheissa ja iloissa on minulle riittämiin.
Näin jäiden lähdön aikaan läksi veljeni 13 vuotta sitten. Hän oli se viisas pohdintoineen ja syvempine ajatuksineen, mutta ei hänkään niitä jaksanut kantaa. Hän oli kirjoittanut päiväkirjaansa, ettei hän ollut ymmärtänyt kuinka paljon viisautta vaadittaisiin. Ei sitä kukaan muu häneltä vaatinut kuin hän itse, vaati itseltään kykyä rakastaa enemmän kuin hänelle oli annettu. Tämän takia minä olen tyytyväinen, että minä olen "keskinkertainen" iloissani ja suruissani. Otan surun vastaan suruna ja ilon vastaan ilona. Kun aurinko paistaa, innostun kuin pieni lapsi jokaisesta valonsäteestä kasvoillani, otan kameran esiin ja kiiruhdan luontoon, ettei yksikään pilvi ehdi peittää aurinkoani ja mahdollisuuksiani nauttia jokaisesta valonsäteestä.

Suru ja ilo kumpuavat samasta lähteestä. Näillä sanoin aloitti pappi muistotilaisuuden viikko sitten. Näinhän se on, elämme täysillä, kun elämme omalla sydämellämme. ( Sen syvemmin tätä ajatusta selittämättä)
Sydämmellistä viikonloppua blogiystäväni!