Suru tekee taas pesää

Helmikuun vaihtuessa maaliskuuksi suru on taas asettunut taloksi monen kotiin ja sydämeen. Huomenna on yhdet hautajaiset ja toiset odottavat ruumiin avausta ja kevään tuloa. Oma roolini kaiken surun ja haikeuden rinnalla on olla vahva kanssakulkija, siihen toivon voimaa ja viisautta. Kaiken keskellä toivon, että suomalainen sananlasku "kahta ei ilman kolmatta" toteudu kohdallani lähiviikkoina/kuukausina. Pelko oman äidin kohtalosta on aina läsnä, mutta minua tarvitaan vielä vahvana näihin päiviin.
Kaiken keskelle toivon auringon pilkahduksia tuon harmaan taivaan pilvien raosta, edes hetkeksi läheisilleni toivoa ja voimia tuomaan!

Välillä aurinkoa

Maisema on ollut pitkään tasaisen harmaa, välillä on aurinko ilahduttanut vierailullaan, kuten eilen kävellessäni töistä kotiinpäin. Tämä vastaa hyvin omaa sielunmaisemaani. Elämä on muuttunut tasaisen arkiseksi, normaaleine arkisine iloineen ja murheineen.
Ilmeisesti kuitenkin keho tulee aavistuksen jälkijunassa. Kun elämä ei enää ole henkistä turbulenssia, keho on ollut alkuvuoden aivan sekaisin. Olen yrittänyt muistaa kaikki vanhat kikkani oman hyvinvointini edistämiseksi. Ehkä kehoni viestii minulle, että minun on välillä aika hoitaa itseäni.
Itseni vaalimisen ohella on huoli äidistäni aina läsnä. Mutta se kuuluu tähän elämään, näin haluan ajatella huolesta huolimatta. Äidin voimat vähenevät viikko viikolta, mutta olen iloinen, että minulla on pian mahdollisuus lähteä äitiäni katsomaan.
Kaiken keskellä nautin arjen tuomista iloista. Tännekin yritän muistaa joskus kurkata.
Valon pilkahduksia viikonloppuun!

Temppeliaukion kirkossa muistojen äärellä

Vuoden vaihde ja pieni loma alkoivat palautumisella ja hyvän ystävättären, kuolleen veljeni naisystävän tapaamisella. Hänen pyynnöstään poikkesimme Temppeliaukion kirkossa. Turisteista huolimatta siellä lepäsi rauha. En ollut käynyt siellä veljeni hautajaisten jälkeen, joten en muistanut, että kuinka kaunista siellä on. Vaikka sielu lepäsi, tavallaan harmitti ettemme olleet ainoita paikalla. Muistoja tulvi mieleen. Toisaalta on pakko myöntää, että niin paljon erilaisia yksityiskohtia oli tarjolla kameran ikuistettavaksi, että olisin halunnut täysin rauhassa keskittyä kuvamaan muiden ikäänkuin häiritsemättä. Hyvällä tavalla kuitenkin pääsin irti hetkeksi arjesta ja sain jakaa hetken muistoja hiljaisuudessa ystävättären seurassa.

Vuosi alkoi hyvissä merkeissä. Sain rauhoittua myös hetkeksi viettämään kahden keskistä aikaa miesystäväni seurassa ja löysimme yhdessä taas liikunnan ilon ja sen tuoman virkistyksen. Myös vanhempi tytär yllätti pikaisella vierailullaan.

Sain myös maksettua viimeisen laskun vanhan asunnon remontista ja näin jättää täysin taakseni yhden elämän vaiheen. Nyt elän kädestä suuhun maksaen vuokraa ja talous rullaa omalla painollaan. Jotenkin on hyvin vapaa olo, elämä on mahdollisuuksia täynnä ja unelmia täytetään  tilaisuuksien tullessa. Edessä on tänä vuonna sukutapaaminen ja parit 50-vuotisjuhlat sekä pieni ulkomaan matka on suunnitteilla. Vaelluskengätkin sain hankittua syksyn vaellusta varten.

Sain myös matkan varrella ilouutisen, mutta sitä minulla ei vielä ole lupa julkaista, joten paljon on odotettavissa tänä vuonna. Monta vaihetta päättyy ja monta uutta sivua käännetään, mutta kaikki ajallaan.
Näin alkuun odotan pysyvää lumipeittoa ja sitä, että pääsisin yksin tai yhdessä hiihtämään, lumikenkäilemään tai muuten nauttimaan hetken talvesta ja aurinkoisista hangista.

Meidän ihana joulupukki töissä ( oli yksi vanhuksista, jolla muisti on jo huono, mutta pukin rooli tuli ikäänkuin selkäytimestä) kehoitti liikkumaan ja taas liikkumaan. Otetaan neuvosta vaarin ja luvataan hoitaa itseämme tänä keväänä. Kaikille sopivasti aherrusta,  liikuntaa, lepoa ja rentoa oloa! Iloa ja valoa päiviin <3

Hyvää Joulua!

Joulun iloa toivon

lepoa arjen keskellä 

paljon lämpimiä hetkiä 

rakkaiden kanssa!

Äitini 85 v.

(Sukumme matriarkka, kuten siskoni mammaani nimittää)

Äitini pääsi vihdoin Hannalaan. Tänä päivänä ei ole vanhainkoteja. Tämän paikan virallista nimeä en vielä tiedä. Oman yksikköni nimi, jossa työskentelen, muuttuu vuoden alusta monipuoliseksi palvelukeskukseksi. Nyky mittapuun mukaan äidilläni kävi tuuri, hän pääsi yhden hengen huoneeseen. Hän saa sinne omia huonekalujaan ja tuttuja tavaroita. Näin on monella, mutta ei kaikilla vanhuksilla. Äitini on onnekas.
Olen tytär, mutta samalla myös lähihoitaja, joten katson asiaa monesta näkövinkkelistä.
Äidin omasta näkövinkkelistä ajatellen, en usko, että hän kokee oloaan niin onnekkaaksi. Äitini toive oli saada elää kotona loppuun saakka. Hän saa kuitenkin istua omassa modernissa keinussa ja virkeinä hetkinä katsoa omasta televisiosta lempisarjojaan. Keinustuoli on yhteinen lahjamme, meiltä 8 lapselta, äidin 80-vuotispäivänä. Rakkaan veljen ansiosta äidillä on kaikki nykymukavuudet ja lempimusiikki saatavilla.

Äitini ehti täyttää sairaalassa 85 vuotta. Pahaltahan se tuntui aluksi, varsinkin, kun en päässyt paikalle. Soitin äidille kuitenkin sinä päivänä ja hän olikin yllättävän hilpeällä päällä omana syntymäpäivänään, joulukuun alussa. Äiti nauroi hersyvästi, kun eräs miespotilas oli kehunut häntä pöydän yli nätiksi tytöksi, häntä 85 vuotiasta vanhaa naista.  Toivon äidille virkeitä päiviä vanhainkodissa, vanhusten keskuksessa tai miksi me ikinä keksimmekin äitiemme ja isiemme ehtookotia kutsua. Ja pari komeaa mieshoitajaa piristämään mieltä arjen keskelle. Näkisitte omat naisasukkaani, kuinka silmä kirkastuu mieshoitajan nähdessä, mutta se on jo toinen tarina.

Moninainen syksy!

Syksy on mennyt kipuillessa asunnon myynnin kanssa. Onhan se ollut iso taloudellinen taakka ja horjuttanut elämän hallintaa kaikkeen uuteen sopeutuessa. Mutta se on vihdoin myyty! Nyt voi täysin rinnoin keskittyä elämään uudella kotiseudulla.
Kroppa ilmeisesti antoi periksi, kun mielikin sai rentoutua. Viimeiset kolme päivää on mennyt "pakkolevon" parissa, flunssaa parannellessa. Olen ymmärtänyt levätä, vaikka onkin harmittanut, etten ole päässyt ulos ihanaan loppusyksyn aurinkoon, joka on hellinyt meitä läsnäolollaan myrskyn keskellä.
Jotenkin tuo on ollut tämän syksyn teema, iloa, valoa, varjoa ja myrskyäkin vuoronperään. Kaiken keskellä on huoli edelleen omasta äidistä läsnä. Reilu viikko sitten tyhjäsimme hänen asuntonsa. Monta muistoa pakkattuina pahvilaatikkoihin. Äiti oli säästänyt vanhoja kankaita, niihin oli hyvä pakata lasiesineitä. Omat vanhempamme ovat olleet säästäväisiä ja siellä he odottavat sairaaloissa niitä pitkäaikaislaitospaikkoja, joita yhteiskunnalla ei ole varaa heidän säästämisestään huolimatta aina tarjota. Oman äidin kohdalla toivon, että hän jaksaa sinnitellä seuraavat viikot. Voin vain kuvitella hänen tuntemuksiaan siellä sairaalasängyn pohjalla, kun ote elämänhallinnasta lipsuu. Toivon sydämestäni, että mammani ote elämästä ei vielä lipsu. Niin sitkeä sydän on äidilläni ollut elämän myrskyissä.
Katson ulos ikkunasta ja siellä tuuli heiluttaa lehtensä jo kauan sitten tipputtaneita koivuja sinistä taivasta vasten. Istun kääriytyneenä vilttiin ja annan auringon lämmittää selkääni! Otan kiinni tästä hetkestä!

Vastaus Anskun haasteeseen :)

Aika rankka työpäivä on takana eikä syksyinen sade isommin ylentänyt mieltä. Joten nyt on hyvä hiljaisuudessa vastata kysymyksiin. Päivä tuntuu sen verran pään "tönkkyytenä", että tyydyn vain vastaamaan, nyt ei riitä inspiraatiota kehittämään uusia kysymyksiä.
Kotona on hiljaista, kun tyttäreni lähti siskoni matkaan mammaamme katsomaan Jyväskylään ja samalla olemaan serkulleen seurana. Pian täytyy äidin koti olla pakattuna ja päätettynä, että mitä voi ottaa mukaan viimeiselle etapille eli vanhainkotiin.

(Lapsuuden koti. Jätetty taakse jo vuonna -75 perheemme muuttaessa Ruotsiin)

1. Elämäsi tähän asti hienoin kokemus?

Kyllä se on ollut omien (neljän) lasten syntyminen. 

2. Millaisia blogeja luet mieluiten?

Tarinoita ihmisten elämästä ja arjesta. Tietoa hakiessani olen myös käynyt lukemassa määrätystä aiheesta kirjoitettuja blogeja, kuten esim. jonkun vaellusblogia, kun olin kiinnostunut vaelluksesta ulkomailla. Joskus surffailen blogista toiseen ja näin saatan löytää mielenkiintoisia tarinoita. 

 

3. Viime kesän paras muistosi?

Oli saada tutustua isän siskoon ja tätä kautta kuulla isän elämästä tarinoita/asioita, joita ei ollut aiemmin  kuullut.

4. Paras lapsuusajan muistosi?

Parasta on vaikea valita. Äkkiseltään tulee mieleen ne talviset heinänhakuretket. Hevonen veti rekeä ja siinä istuin isän turvallisessa kainalossa, tarvitsematta pelätä, nauttien vauhdin hurmasta keskellä Karjalaista metsämaisemaa.

5. Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajallasi?

Samoilla luonnossa, välillä kamera kädessä. Lukea, löhötä, levätä, saleilla, seurustella ja voimia arkeen kerätä :)

6. Suurin haaveesi?

 Nähdä lapseni elävän tasapainoista ja hyvää elämää. Sen rinnalla itse uskaltaa nauttia elämän tuomista mahdollisuuksista esim. matkustamisesta ulkomailla. 

7. Suosikkinäyttelijäsi?

 Jack Nicholson, karismaattinen mies.

8. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi?

Svinalängorna. Koskettava tarina suomalaisen tytön lapsuudesta 70-luvun Ruotsissa alkoholisti perheen tyttärenä. 

 

9. Minne matkustaisit, jos sinulla olisi mahdollisuus matkustaa minne haluat?

Avaruuteen.

 

10. Mielivärisi sekä vaatetuksessa että sisustuksessa?

Nuorena en voinut sietää ruskeaa. Muutama vuosi sitten yllätin itseni havainnolla, että sekä vaatekaappiini että olohuoneeseeni oli ilmestynyt yllättävän paljon ruskeaa.

 

11. Minkä teatteriesityksen / elokuvan näit viimeksi?

Peter Franzenin Tumman veden päällä.

 

12. Paras tapa viettää viikonloppua?

Rentoutuen hyvässä seurassa.

 

13. Unelmiesi asuinpaikka?

Lähellä luontoa, tavalla tai toisella.

Kiitos Ansku haasteesta! Ei näihin kysymyksiin ollut vaikea vastata, päätin olla spontaani. Alun päänsärkykin hävisi matkan varrella, ehkä buranalla oli joku osuus asiaan.