Toistaiseksi viimeiset hautajaiset ovat takana, muistutus elämän hauraudesta. Tyhjiön sydämessä täyttää suru ja muistot rakkaasta. Niin herkät pojat jäivät kaipaamaan äitiänsä, olisin halunnut halata ja rutistaa surun pois. Surulla on aikansa ja polkunsa.
Paluumatkalla poikkesin poikani ja miniäni luona kahvilla. Sain jo vuoden alussa tietää, että minusta tulee mummo, mutta nyt koen, että on korkea aika julkistaa (poika antoi luvan), että minusta tulee Mummo! Onhan tämä uudestisyntymisen aikaa! Näin monta (ultra-)kuvaa tulevasta lapsen lapsestani. Uusi ja hauras, pieni ihminen tekee tuloaan. On myös ilon aika!
Itse neljä lasta saaneena ja heidän kasvuaan seuranneena ja yhden heistä menettäneenä, monenlaiset tunteet ovat tulleet pintaan. Unissani olen hoivannut vauvaa, etsinyt vaatteita pojalleni ja pelastunut autokolarista. Onneksi mieli työstää ajatuksia ja tunteita monella tapaa ja antaa myös minulle aikaa valmistautua mummouteen ja iloita tulevasta!
Nyt katson jälleen harmasta taivasta kattoni yllä. En anna sen synkistää mieltäni, vaan katson harmauden läpi ja tiedän, että valo kajastaa uuden aamun myötä, uuden kevään myötä.
